Miksi hankkia hyvät kiikarit, kun halvalla saisi huonommat?


Ulkoilu, Retkeily ja vaellus by Nina P., 11.5.2020

Miksi kukaan panostaisi laatuoptiikkaan, kun pienemmällä rahallisella panostuksella saa kuitenkin ihan ok -tasoiset kiikarit. Niin. Kiikareiden valintaa ja -fiilistelyä pohdin käyttötarpeen ja kokonaisvaltaisen luontoelämyksen kannalta.

Luonto- ja lintuhommat on esimerkkinä olleet aina lähellä sydäntä, ja osaaminen ja ymmärrys on keskittynyt lähinnä merilintuihin, kun ne kätevästi asustelee siellä, missä tulee normisti vietettyä eniten aikaa: merellä. Kiikarit ovat edustaneet välttämättömyystarviketta, joilla näkee liian kaukana olevat reimarit, että missä järjestyksessä keltaiset ja mustat palikat mahtaa kaukaisuudessa olla. Kun ei tiedä paremmasta, niin ei osaa kaivata mitään muutakaan, näin se vaan on. Niin sitä on pappavainaan vanhoilla perinneputkilla menty, ja hyvin on pärjätty.

Kaikissa uusissa varustehankinnoissa piilee aina se ansa, että kun kokeilee jotain oikeasti hyvää, niin paluuta takaisin entiseen ei ole - hyvä niin, sillä erinomaiset käyttöominaisuudet innostavat harrastamaan kahta kovemmin ja laajentamaan tekemistä uusiin suuntiin, koska se tekeminen kunnon vehkeillä on niin nautinnollista ja hauskaa.

...Ja mitenhän kiikarit nyt tähän liittyy?
Sain käsiini viimeisen päälle olevat Swaron kiikarit, jotka tietysti kannusti kokeilemaan ja katsomaan, että mistä tällaisissa vimpan päälle vehkeissä mahtaa olla kyse, ja oivallus oli välitön ja kirkas aivan kuten kiikareiden toistama kuva. Kiikareilla tuli katsottua ja ihmeteltyä pihamaalla ihan mitä tahansa, mitä kaukaisuudessa oli kiikaroitavaa. Jos ei siellä mitään liikkunut, niin katselin sitten kaukaisia lehtiä puissa jotka sain ihan käden ulottuville tarkkoina ja selkeästi erottuvina. Saati, kun katselukenttään ilmestyi pieniä siivekkäitä, pääsi niiden väritystä ja ulkonäköä sekä tekemisiä seuraamaan etäisyyden päässä, kuin olisivat olleet käden ulottuvilla.

Tilanne eskaloitui välittömästi.
Takametsän pihabongaus tarjosi elämyksellisiä hetkiä lintujen maailmassa, mutta nälkä kasvoi siinä määrin, että oli päästävä paikkoihin joissa saisi ahmia lisää siivekkäiden kikkailuja ja päästä näkemään livenä niitä otuksia, joita vain lintukirjasta on saanut opetella. Uudet kiikarit johdattivat siis huomaamatta kansallispuistoihin, ruovikoihin ja lintutorneihin näkemään lisää.



Syytän uusia kiikareita loppukevään luonto- ja linturetkelle johdattamisesta Valkmusan Kansallispuistoon, jossa pääsin näkemään kalasääskiä yksityiskohtaisesti ja tarkasti vieläpä keväisissä lemmenpuuhissa. Isokuovit riekkuivat ja kurluttivat menemään kaukaisuudessa, ja oli upea fiilis saada hahmolle ja äänelle kirkas, yksityiskohtainen kuva kuvittamaan ennestään vain tuttua ääntä ja lentosilhuettia. Kiikareiden syytä on myös liittyminen paikalliseen lintutieteelliseen yhdistykseen harrastamaan ja oppimaan lisää linnuista. Näin ne vaan asiat menee eteenpäin yhden yksittäisen erinomaisen varusteen siivittämänä.

Enää ei tarvitse odottaa, että järvellä kelluva lintu alkaa ääntelemään, kun voi ihan nopsalla vilkaisulla nähdä, että onko menijä kuikka vai kaakkuri. Kanahaukan voittoisa mittelö variksen kanssa on myös tallennettu luontomuistoihin kiikareiden välityksellä.

Mitä sitten näiden kokemusten varjossa saa enemmän parilla tonnilla versus parilla sadalla pelimarkalla? Luontoretkellä yhtenä tärkeänä teemana on monilla näkeminen ja kokeminen ja sitä kautta luonnon ymmärtäminen ja siitä oppiminen: jos ei näe, niin ainakaan sitä kautta ei pääse kovin pitkälle. On vähän turhaa mennä katsomaan jos ei näe kunnolla.

Minulla on kokemusta nyt huippukiikareista, edullisista kiikareista ja aivan susisurkeista kiikareista. Voin omakohtaiseen arviooni nojaten paljastaa, että luontokokemukset on olleet paljon vahvempia niiden huippuvehkeitten kanssa: myyntipuheissa paljon hehkutetut seikat kuvan kirkkaudesta, värien toistosta, kontrastista ja heikommassa valaistusoslosuhteessa kohteiden erottumisesta on ihan täyttä totta. Parhaiten erot huomaa, jos pystyy vertailemaan tuotteita keskenään: Laadukkaassa optiikkakokonaisuudessa kuva säilyy kirkkaana ja hyvänä linssien reunoille saakka ilman venymistä ja vääristymistä. Kaukaisuudessa näkyvät asiat eivät ole hailakkaat tai tuhnuisen verhon takana, vaan toistuvat aidosti kirkkaina omille verkkokalvoille saakka.

Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Kotelot ja valjaat‪»
Eberlestock Recon Modular Bino Pack
139,90 €
(23)
Heti saatavilla
Swarovski EL Range 8x32
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»
Swarovski EL Range 8x32
3 100,00 €
(1)
Heti saatavilla
Kahles Helia RF 10 x 42
 
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»
Kahles Helia RF 10 x 42
1 910,00 €
(4)
Heti saatavilla
Kahles Helia RF 8 x 42
 
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»
Kahles Helia RF 8 x 42
1 910,00 €
(2)
Heti saatavilla


Laadukkaat lisävarusteet vievät käytön sitten taas ihan uusille leveleille: hyvät ja helppokäyttöiset linssisuojukset helpottavat omaa ryynäämistä, kun ei tarvitse olla niin aktiivisesti huolissaan linsseistä, ja valjaat asettavat kiikarit olemaan välittömästi valmiina käyttöön, kun jotain jännittävää ilmaantuu näköpiiriin. Kamerasovitteen avulla saat asetettua kameran (myös kännykkäkameran, jos sovitin on siihen sopiva) huippuluokan linssin eteen ja napsittua ihan jeppislaatuisia kuvia kaukaisista otuksista.

Eberlestock Recon Modular Bino Pack
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Kotelot ja valjaat‪»
Eberlestock Recon Modular Bino Pack
139,90 €
(23)
Heti saatavilla
Härkila Deer Stalker Bino Strap
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Kotelot ja valjaat‪»
Härkila Deer Stalker Bino Strap
119,95 €
(4)
Heti saatavilla
Eberlestock Recon Utility Pouch
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Kotelot ja valjaat‪»
Eberlestock Recon Utility Pouch
38,90 €
(5)
Heti saatavilla
Mystery Ranch Bino Harness 10X
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Kotelot ja valjaat‪»
Mystery Ranch Bino Harness 10X
139,90 €
Heti saatavilla
Zeiss DTC-A Adapter
 
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Sovittimet ja adapterit‪»
Zeiss DTC-A Adapter
189,00 €
Heti saatavilla
Swarovski FRR Forehead Rest EL Range
 
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Sovittimet ja adapterit‪»
Swarovski FRR Forehead Rest EL Range
165,00 €
Heti saatavilla
Zeiss DTC-R M52 Adapter
 
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Sovittimet ja adapterit‪»
Zeiss DTC-R M52 Adapter
94,90 €
Heti saatavilla
Swarovski FRP forehead rest NL Pure
 
Lajit‪»Metsästys‪»Optiikka‪»Kiikarit‪»Tarvikkeet‪»Sovittimet ja adapterit‪»
Swarovski FRP forehead rest NL Pure
165,00 €


Kiikareiden valinnassa kannattaa ottaa huomioon, että mitä kaikkea meinaa niiden kanssa puuhailla. Metsästysreissuille kannattaa panostaa kiikariin, jossa ominaisuudet hämärissä tai vähävaloisissa olosuhteissa ovat vähintään hyvät, mielellään erinomaiset. Tutkiessa eri malleja esim. verkkokaupasta saa aika hyvät myyntiargumentit raakattua, joista on hyvä lähteä puntaroimaan itselle sopivimpia vaihtoehtoja. Samalla suurennuskertoimella on valinnanvaraa vaikka kuinka ja sitten on vielä toisena tekijänä etulinssin halkaisija. Käyttämäni Swarovski EL 8x32 meinaa siis sitä, että suurennos on kahdeksankertainen: 100m päässä oleva kohde näyttäytyy minulle kuin se olisi 12,5 metrin päässä! 32 on ulkolinssin halkaisija. Käytännössä siis mitä enemmän kiikariin saadaan valoa, sen valovoimaisempi se on. Esimerkkinä mainitsemissani kiikareissa linssin ulkohalkaisija on aika pieni, joten hyvä valovoima nojaa myös tosi hyvään ja laadukkaaseen optiikkaan. Miksi ei siis suoriltaan valitsisi mahdollisimman suurta kerrointa ja suurinta mahdollista ulkolinssin halkaisijaa?
Noh. Tässä on juurikin se, että mitä haluaa puuhata. Mitä suurempi ulkolinssi, sitä isommat ja kömpelömmät kiikareista tulee. Joka ei haittaa, jos tekeminen on kohtuu staattista ja valon saaminen näkölaitteeseen on välttämätöntä.

Suurennoskertoimissa taas aika lailla 8-10 on sellainen hallittava kerroin, että pystyy käsin kannattelemaan kiikaria siten, että kuva pysyy osimoilleen paikoillaan. Jos laitetaan suurennusta lisää, niin kantsuu jo olla jonkinlainen tuki tai kiikariteline. Jos palataan esittämääni ja käyttämääni esimerkkikiikariin, niin tuossa mallissa ominaisinta on pieni koko, laadukkaitten materiaalien tuoma jämeryys ja keveys. Käytännössä tuossa mallissa ostetaan mahdollisimman pieneen tilaan ja -kokoon menevä kiikari huippuominaisuuksilla liikkuvaan ja aktiiviseen toimintaan.

Jos käytössä olisi tällä reissulla ollut kamera-adapteri, näkyisi kuvan vasemman yläkulman kohdalla jörnivä sääksipariskunta ja toisaalta myöhemmin melko keskellä kuvaa ilakoivia isokuoveja ja taiturimaisia töyhtöhyyppiä. Nopealla kameran liipasinsormella olisi myös saanut hyviä lähikuvia ylilentoa suorittavista kurjista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Heat Experience – lämpöä pohjoisista olosuhteista

Heat Experience vie lämpöä sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Vuonna 2016 Norjassa perustettu Heat Experience on omistautunut suunnittelemaan ja valmistamaan akkulämmitteisiä vaatteita ja -asusteita, jotka pitävät käyttäjänsä lämpimänä arktisissakin olosuhteissa, pilkillä, jääha...

Fjällräven -rinkan valintaopas

Oikean rinkan valinta on avain mukaviin ja tehokkaisiin ulkoiluseikkailuihin. Tässä nopea katsaus Fjällrävenin suosituimpiin rinkkasarjoihin, jotta löydät juuri sinulle sopivan seikkailukumppanin: Kajka-sarja Mihin käyttöön: Pitkillekin vaelluksille. Pärjää, vaikka olisi raskaa...

Kuorivaatteet – suojaa säältä ja hengittää

Yhteistyössä RABin kanssa Kuorivaatteet ovat ulkoilijan luottovarusteita, jotka tarjoavat suojaa sateelta ja tuulelta, säilyttäen samalla hengittävyyden aktiivisessa käytössä. Tässä artikkelissa käymme läpi kuori(takki)tyypit, saumaustekniikat sekä tärkeät tekniset ominaisuudet,...