Tahdotko pyöriä eteenpäin?

Päätettiin lyödä jo näin maaliskuun alkuun tämän vuoden fillarikausi tulille. Toki voi kai tuolla vielä hiihtääkin, saattaa vaan noi fysiikan lait aiheuttaa siinä kohtaa pientä hampaiden kiristelyä. Huoltomieskään ei varmaan varsinaisesti kiljahtele riemusta, kun viette sille ens kaudella sivakoita voideltavaksi. Aattelepa omalle kohalles.

No mutta asiaan. Nyt kun toi kevät tuolta pikkuhiljaa tekee tuloaan, niin suosittelemme tosiaan kaivamaan ne fillarit sieltä varaston perukoilta, ja ratsastamaan niillä sitten vaikka auringonlaskuun. Perheen nappulat saa kätevästi hommaan mukaan, kun ostaa päräyttää tosta meiltä ihan sitä tarkotusta varten suunnitellut kärryt, joita voi sitten siinä fillarin perässä hinata menemään.


Chariotin muksukuljetuskärrythän on sekä laatu- että ulkonäkökriteereiltään todellinen kanadalaisen insinöörityön taidonnäyte. Näillä kuljetuskärryjen Mersuilla kun karauttaa lastentarhan pihaan, niin kuuleman mukaan se saa paikalla olijat voihkimaan ihastuksesta. Kotipihallakin ne kannattaa jättää ihan paraatipaikalle näkyviin, niin saa sitte naapurit ihmetellä ja kateellisina kurkkia aidan raoista.

Pantiinkin ihan kevään kunniaksi Chariotin Cougar -kahden muksun versio semmoseen tarjoukseen, ettei usko poliisikaan.

Chariot CTS Cougar 2

Cougar 2 yhdelle tai kahdelle lapselle. Cougar -malli on Chariotin suosituin urheilukärry. Cougar -kärry on Chariotin virtavi...
Tarjoushinta 735.25 €
(Suositushinta 865.00 €)

-15%

Chariotin kärryihinhän pitää sitte muistaa ostaa kaikki varustepaketit erikseen. Paketeista löytyy ihan varmasti jokaiselle jotakin.
Tässäpä muutama esimerkki:

Chariot Juoksupaketti Cougar2/Cheetah2 -kärryyn

Chariot -rattaat on suunniteltu tekemään juoksemisesta rattaiden kanssa nautinnollista. Pyörät ovat kevyet ja työntökahva on ergon...
Hinta 100.00 €

Chariot Pyöräilypaketti

Chariotin vaunut kulkevat polkupyörän perässä kevyesti ja turvallisesti. Lapsella on miellyttävät oltavat joko maisemien katseluun...
Hinta 75.00 €

Thule Chariot Hitch QR -Akselikiinnityssarja toiseen pyörään

Jos haluat käyttää Thule Chariot -kärryä joustavasti useaman pyörän kanssa voit tilata lisäosana akselikiinnityssarjan, jolloin ve...
Hinta 25.00 €



Kaikki Chariot tarvikkeet


Chariotin lisäksi meillä olis tarjolla myös Croozerin kuljettimia, jotka on kanssa erittäin laadukkaita ja tyylikkäitä. Plussaa näille siitä, että ne tulee vakiona kaikkien juoksu- ja hinauskilkkeiden kanssa. Lisäksi ovat myös vähän edukkaampia.

Croozer Kid for 1

Croozer Kid for 1 (yhdelle lapselle) sisältää tarvittavat varusteet pyöräilyyn, kävelyyn ja juoksuun. Matala painopiste takaa tur...
Hinta 449.00 €

Croozer Kid for 2

Croozer Kid for 2 (yhdelle tai kahdelle lapselle) sisältää tarvittavat varusteet pyöräilyyn, kävelyyn ja juoksuun. Matala painopi...
Hinta 499.00 €




Me täällä Konalassa ollaan muuten erittäin valistunutta kansaa turvallisuuden suhteen. Sen takia suositellaankin käyttämään fillaroinnin yhteydessä aina kypärää ihan sen takia, että pysyy kaikki murot kulhossa noin niinku tulevaisuuttakin ajatellen. Vastuullisina kansalaisina laitettiinkin ihan kaikki Crazy-Stuffin hullun hauskat lasten ja lastenmielisten kuupansuojaamisvälineet vielä hullumpaan tarjoukseen. Kannattaa muuten tsekkaa noi muutkin Crazy-Stuffin tilpehöörit.

Crazy-Stuff Shark Helmet

Uskomattoman upea pyöräily/suojakypärä lapsille. Kypärä soveltuu kokonsa puolesta n.1-9 vuotiaille lapsille (49-55cm) ja täyttää E...
Tarjoushinta 29.90 €
(Suositushinta 39.90 €)

-25%
Crazy-Stuff Skull Helmet

Uskomattoman upea pyöräily/suojakypärä lapsille. Kypärä soveltuu kokonsa puolesta n.1-9 vuotiaille lapsille (49-55cm) ja täyttää E...
Tarjoushinta 29.90 €
(Suositushinta 39.90 €)

-25%
Crazy-Stuff Eagle Helmet, Adult

Uskomattoman upea pyöräily/suojakypärä aikuisille. Kypärä (56-61cm) ja täyttää EU:n asettamat turvallisuusmääräykset, eli tuote on...
Tarjoushinta 29.90 €
(Suositushinta 39.90 €)

-25%


Muut hulluttelukellot ja -lukot



Tiesittekö muuten että meillä on noitten muksukärryjen lisäksi ihan fillareitakin myynnissä, eikä nää oo mitään perus-jopoja.

Traitorin Cutlass on kyllä ehkä yksi uljaimmista tuotteista, mitä tästä puljusta löytyy. Sinkulana se sopiikin erinomaisen tyylikäästi urbaaniin kaupunkikäyttöön. Tällä hipsteriyden multihuipentumalla kelpaa varmasti polkasta kynttilänvalantatunnille johonkin eri trendikkääseen kaupunginosaan, tai käydä noutamassa paikallisesta Systembolagetista pari pulloa reilun kaupan luomu-punaviiniä niin että viikset hulmuaa. Siitä sitten kotiin kuuntelemaan LP:ltä jotain semmosta bändiä, josta me tavalliset tallaajat ei luultavasti tiedetä yhtään mitään.

Traitor Cutlass Complete

Cutlass on monipuolinen ja eloisa sinkula joka pärjää lähes missä vain. Leveine 32c renkaineen, mukavine grippeineen ja erinomai...
Hinta 899.00 €


Jos kangaskassihommat ja vintagepuketutuminen ei miellytä, niin kyllähän meiltä löytyy jos jonkinmoista vehjettä vähän rajumpaankin käyttöön. Ainakin näillä Transitionin Banditeilla pääsee tarvittaessa vaikka puuhun, jos siltä jostain syystä tuntuu. Pitää vaan ottaa paljon vauhtia, ja sitte toivoa ettei reisipuolelta lopu jerkku kesken. Jos loppuu, niin mene hyvä ihminen salille punttaamaan. Meiän toimari muuten sano, että jos näillä kaatuu, se sattuu. Kypärät päähän siis. Suurin osa näistä fillareista on tilaustuotteita, mutta joitain malleja on myös tulossa varastoon tämän kuun aikana.

Transition Bandit 27.5 Complete 2

Bandit on perinteinen traili-pyörä jolla jaksaa polkea koko päivän, ja vielä seuraavankin, niin ylös kuin alas. Se on suunniteltu...
Hinta 3749.00 €


Traitorilta löytyy muuten myös oiva kulkupeli työmatkailuun. Rubenilla hurauttaa matkan konttorille tyyliin sekunnissa, eikä varmana kiukuta niin paljoo kun kiukuttais aamun ruuhkabussissa. Sitäpaitsi bussithan on yleensä myöhässä tai ei tuu ollenkaan, vähän niinku toi meiän koodipuolen Vilmunen. Tähän kun hankkii vielä lokarit, niin ei mee polkiessa Armanit pilalle.

Traitor Ruben Complete

Ruben on työmatkapyörä joka on suunniteltu suorittamaan säässä kuin säässä. Teräsrunko kestää ja tarjoaa pehmeän tuntuman ja lev...
Hinta 1399.00 €


Kurkkaa täältä koko fillarivalikoimamme



Tällä kertaa meillä ei taida olla täältä muuta raportoitavaa, joten ei muuta kuin hellurei. Ens viikolla on muuten sitten taas Jorman vuoro olla puikoissa, kun se palailee Thaimaasta. On kuulemma ollut hienoa pitkästä aikaa täysin rentoutua. Loppuu siis vihdoin tämä hölmöily meidän osalta. Se lienee kaikkien asianosaisten kannalta hyvä ratkaisu.


Terveisin toimiston Batman ja Robin,

Arska & Juice


Eiku hei niin joo. Ostakaa joku nyt pliis tää pois. Ihan oikeesti. Jooko?

Metallinen viinipulloteline kalastajalle

"Tyylikäs" metallinen viinipulloteline kalastajalle. Viinipullo hankittava itse.
Poistohinta 19.00 €

-24%