TERVETULOA
meille lauantaina alkaen klo 10.00


Lauantaina täällä meillä Kånalassa vietetään vesillälillumis- ja perhostelupäivää. Mukana menossa ainakin Vision, Olympus ja Ursuit. Kauheasti kaikenlaista vinkkiä ja inspiraatiota olisi tarjolla - ja tietysti erikoisen houkuttelevia tarjouksia. Me avataan ovet kello 10.00 ja sulki mennään sitten kuudelta eli klo 18.00.

Tuoteasiantuntijat ovat paikalla aamusta ja pakkaavat kamppeitansa läjään ja lähtevät viikonlopun viettoon joskus siinä neljän jälkeen, joten kannattee olla ajoissa paikalla.

Keitäs täällä sitten onkaan:

VISION
Jani Mäkeläinen sitoo taatusti niin, että karva pöllyää. Jani kertoo uusista sidontamatskuista sekä ihan livenä antaa perhonsidontanäytteitä. Pääteemana meritaimen & hauki. Kaikenlaisia slinkyjä, bucktaileja ja doll's eyeseja & Griffinin sidontatyökaluja se Jani uhkasi tänne ottaa mukaansa. Saas nähdä.

Mertsarisetti

Meritaimenen jekuttamiseen erikoisen hyvä setti. Pakettiin kuuluu Vision Nite Catapult -vapa, Vision Deep -kela sekä Vision Attack Intermediate -siima.
Tarjoushinta 259.00 ¤

norm. 307.00 ¤
Kahluusetti

Kahluusettiin kuuluu Visionin Hopper -huopapohjalliset kahluukengät sekä Keeperin kahluuhousut. Loistava aloittelijan tai kokeneemmalle kelvoksi varasetiksi.
Tarjoushinta 189.00 ¤

norm. 198.00 ¤

OLYMPUS
Mika Helin Olympukselta on sitten taas se jeeves, joka tietää näistä kuvauskamppeista luvalla sanoen kaiken. Näytillä ja myynnissä sekä tilattavissa kuvausvälineistöä laidasta laitaan kosteisiin tarkoituksiin: sekä pinnan päälle, vähän pinnan alle, ja tosi syvälle pinnan alle mukaan otettavia valokuvauslaitteita ja -koteloita. Poimi omiin harrastustarkoituksiisi sopivin!

Ainutalaatuisia spesiaalitarjouksia, jotka on voimassa alkaen NYT ja päättyen sunnuntaihin.

Mika on muutens lauantaina paikalla klo 13.00 saakka, joten jos haluatte hänen kanssaan haastella, niin ennen sitä mieluusti paikalle. Tervetuloa! Räps.

Olympus PEN E-PM1 + PT-EP06L Underwater Case for the E-PM1

Spesiaalitarjous 499.00 ¤

(Suositushinta 1098.00 ¤)

-54%
Olympus TG-830

"Kovan paikan" kompaktikameroille ei enää riitä, että ne ovat superkestäviä. Kaksi uuden sukupolven OLYMPUS TOUGH -kompaktia asett...
Tarjoushinta 269.00 ¤

(Suositushinta 339.00 ¤)

-20%
Olympus TG-630

"Kovan paikan" kompaktikameroille ei enää riitä, että ne ovat superkestäviä. Kaksi uuden sukupolven OLYMPUS TOUGH -kompaktia asett...
Tarjoushinta 179.00 ¤

(Suositushinta 229.00 ¤)

-21%

URSUIT
Jan-Erik "Janne vaan" Paimander, on Ursuitilla töissä ja harrastaa intohimoisesti perhokalastusta. Tämä jäbä tietää kaiken pukujen tuunaamisesta ynnä muusta pimppaamisesta sekä pimppauksesta yleisestikin.

Ursuitin puvut saa tilattua joko pienellä tai isommalla kustomoinnilla ja erityisesti perhostelun tarpeet huomioivasta puvusta Janne osaa kertoa paljon, opastaa ja vinkata. Meidän laajan pelastus- ja kuivapukuvalikoiman löydät myymälästä, että jos tarvitset kevätjäiden lähdön & avovesikauden alkajisten kunniaksi uutta dyykkipukua, niin kylläpä sekin vain onnistuu.

Tervetuloa siis pelastus- ja kuivapukuostoksille.

Ursuit Sea Horse

Tutkimusten mukaan Ursuit pelastuspuvulla yhdessä Finnfill väliasun kanssa ihmisen ruumin lämpötila pysyy yli 35 asteisena n. 4,5 ...
Hinta 995.00 ¤
(Suositushinta 1110.00 ¤)

-10%
Ursuit Easy

Tyylikäs pelastuspuku, joka on helppo ja nopea pukea päälle. Käyttömukavuus ja ulkonäkö ovat kuin tavallisella vaatteella, mutta s...
Hinta 1000.00 ¤
(Suositushinta 1160.00 ¤)

-13%
Ursuit Gemino Operative 4-Tex

Gemino Operative on vaativan veneilijän ja ammattipelastajan työvaate sekä avomeripurjehtijan unelma. Ursuit on ratkaissut kuiv...
Hinta 1108.00 ¤
(Suositushinta 1295.00 ¤)

-14%
Ursuit Gemino Active 4-Tex

Olipa intohimonasi kalastus, veneily tai purjehdus, melominen tai koskenlasku, purje- tai leijalautailu, Ursuit® Gemino Active pit...
Hinta 855.00 ¤
(Suositushinta 950.00 ¤)

-10%
Ursuit RDS 5106 -pelastuspuku SOLAS

Materiaali: laajennettuun PTFE-kalvoon perustuva Gore-Tex®-materiaali, joka läpäisee vesihöyryn, mutta on täysin vesitiivis. Sauma...
Hinta 986.00 ¤
(Suositushinta 1095.00 ¤)

-9%
Ursuit AWS 4-Tex -Lasten pelastuspuku 2011

Melontaan, jollapurjehdukseen ja muuhun istuvassa asennossa harrastamiseen erityisesti suunniteltu pukukokonaisuus. Yksinkertaises...
Hinta 495.00 ¤
(Suositushinta 550.00 ¤)

-10%
Ursuit AWS (STD 5116) 4-Tex -pelastuspuku

Melontaan, jollapurjehdukseen ja muuhun istuvassa asennossa harrastamiseen erityisesti suunniteltu pukukokonaisuus. Yksinkertaises...
Hinta 684.00 ¤
(Suositushinta 760.00 ¤)

-10%

Tervetuloa lauantaina tänne sankoin joukoin! Täällä ollaan ja odotetaan teitä kovasti. Loppukevennyksenä vielä linkki videoon, jossa on hassusti äänteleviä vuohia. Olkaapa hyvät:


Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Ilmoitattehan, mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, www.varuste.net, email: info@varuste.net