Devold


Devold on Norjan maanmainio käytännöllisiä villavaatteita ja asusteita valmistava yritys. Devoldin tuotepaletista löytyy niin villaisia alusasuja, tyylikkäitä villavaatteita kuin pipoja ja sukkiakin.

Vuonna 1853 herra nimeltään Ole Andreas Devold palasi Saksasta huippumodernien neulontakoneiden kanssa. Hän oli kehitellyt ajatusta myydä villaisia alusvaatteita, käsineitä ja tietenkin punaisia pipoja. Devold on jo vuosikymmeniä auttanut ulkoilma-ammattilaisia, -harrastajia ja tutkimusmatkailijoita selviämään päivistään ulkoilmassa paremmin ja mukavammin.

Ole Devoldin suku oli toiminut vaatteiden valmistuksen parissa jo 1760-luvulta lähtien. Suvun keräämää ammattitaitoa ovat siitä lähtien hyödyntäneet jo monien sukupolvien käsityöläiset. Devold oli totisesti moderni ja monitaitoinen visionääri. Hän ymmärsi jo varhain, että laatu ja uudenlainen ajattelu ratkaisevat yrityksen menestyksen.

Devold voi ylpeänä todeta, että yritys on vaalinut yrityksen perinteitä jo yli 160 vuoden ajan valmistaen edelleen laadukkaita villatuotteita.

Katso video Devoldin tehtaalta

Painetaan koko ulkoiluvaatetus villasella Miksi merinovilla on ylivoimainen materiaali?

www.devold.no

Tuotemerkin kaikki tuotteet

Miesten aluspaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Aluspaidat‪»
Miesten aluspaidat
Miesten pitkät alushousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Alushousut‪»Pitkät‪»
Miesten pitkät alushousut
Miesten villapaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Villapaidat‪»
Miesten villapaidat
Naisten aluspaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Aluspaidat‪»
Naisten aluspaidat
Naisten pitkät alushousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Alushousut‪»Pitkät‪»
Naisten pitkät alushousut
Miesten T-paidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»T-paidat‪»
Miesten T-paidat
Miesten lyhyet alushousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Alushousut‪»Lyhyet‪»
Miesten lyhyet alushousut
Miesten hupparit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Hupparit‪»
Miesten hupparit
Urheilurintaliivit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Alusvaatteet‪»
Urheilurintaliivit
Naisten lyhyet alushousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Alushousut‪»Lyhyet‪»
Naisten lyhyet alushousut
Villasukat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Sukat‪»
Villasukat
Naisten T-paidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»T-paidat‪»
Naisten T-paidat
Miesten urheilupaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Urheilupaidat‪»
Miesten urheilupaidat
Peruspipot
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Päähineet‪»Pipot‪»
Peruspipot
Naisten urheilupaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Urheilupaidat‪»
Naisten urheilupaidat
Naisten hupparit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Hupparit‪»
Naisten hupparit
Otsapannat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Päähineet‪»
Otsapannat
Alushanskat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Käsineet‪»
Alushanskat
Yleislippikset
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Päähineet‪»Lippikset‪»
Yleislippikset
Kypärämyssyt
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Päähineet‪»
Kypärämyssyt
Miesten vapaa-ajan housut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Vapaa-ajan housut‪»
Miesten vapaa-ajan housut
Naisten vapaa-ajan housut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Vapaa-ajan housut‪»
Naisten vapaa-ajan housut
Miesten fleece-takit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Fleecet‪»
Miesten fleece-takit
Miesten erätakit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Takit‪»Erä- ja ulkoilutakit‪»
Miesten erätakit
Miesten ulkoiluliivit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Liivit‪»Ulkoiluliivit‪»
Miesten ulkoiluliivit
Miesten pitkähihaiset paidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Pitkähihaiset‪»
Miesten pitkähihaiset paidat
Naisten villapaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Villapaidat‪»
Naisten villapaidat
Miesten urheiluhousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Juoksuhousut‪»
Miesten urheiluhousut
Naisten urheilushortsit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Shortsit‪»Urheilushortsit‪»
Naisten urheilushortsit
Urheilupipot
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Päähineet‪»Pipot‪»
Urheilupipot
Naisten fleece-takit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Fleecet‪»
Naisten fleece-takit
Miesten pitkähihaiset kauluspaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Kauluspaidat‪»Miesten‪»
Miesten pitkähihaiset kauluspaidat
Naisten urheiluhousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Juoksuhousut‪»
Naisten urheiluhousut
Talviurheilusukat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Sukat‪»
Talviurheilusukat
Irtohihat ja irtolahkeet
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»
Irtohihat ja irtolahkeet
Kaulurit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Huivit,kaulurit yms.‪»
Kaulurit
Naisten pitkähihaiset paidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Pitkähihaiset‪»
Naisten pitkähihaiset paidat
Miesten shortsit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Shortsit‪»
Miesten shortsit
Miesten vaellushousut
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Vaellushousut‪»
Miesten vaellushousut
Miesten lyhythihaiset kauluspaidat
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Paidat‪»Kauluspaidat‪»Miesten‪»
Miesten lyhythihaiset kauluspaidat
Naisten shortsit
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Shortsit‪»
Naisten shortsit
DEVOLD Sheep to Shop