Kaasua, bensaa, spriitä ja muutama risu.
Polttoaineita löytyy jokaiseen tarpeeseen, joten on tärkeää valita oikea energianlähde omaan käyttöön. Seuraavassa lyhyt opas siitä minkälaisia polttoaineita valitaan mihinkin laitteisiin.
Kaasukeittimet ja kaasulyhdyt
Kaasu on erinomainen valinta nopeutensa, tehokkuutensa ja keveytensä vuoksi. Nykyään vielä kierteet ovat standardit, joten yhteensopivuusongelmia ei juurikaan ole.
Kaasun heikkoudet ilmenevät kylmässä ja/tai korkeassa ilmanalassa. Ilmiölle löytyy syyt fysiikasta mutta nyrkkisääntönä; kylmässä nestekaasu kylmenee entisestään ja on tärkeää, että tiedostaa kaasun haasteet ennen valinnan tekoa.
Markkinoilla on erilaisista seoksista tehtyjä kaasuja. Olosuhteista riippuen kaasu on joko butaania tai isobutaania ja joskus propaania sekoitettuna isobutaaniin. Näillä pyritään laskemaan nestekaasun kaasuuntumispistettä, jotta keitin toimisi vielä kylmemmälläkin kelillä. Sen lisäksi toki täytyy muistaa, että keittämisen edetessä nestekaasu jäähtyy entisestään, jolloin sen teho laskee.
Perinteisellä isobutaani-propaani sekoituksella pärjää vielä nollakelien tuntumassa eikä yksittäinen pikkupakkanenkaan vielä ruoanlaittoa pakosti pilaa. Mutta kelien painottuessa nollan alapuolelle on turvallista valita aina talvikaasu mukaan. Näin ei tarvitse pelätä toimiiko nestekaasu tarpeeksi hyvin omilla reissuilla. Ja on hyvä muistaa, että kylmä lisää myöskin entisestään kaasunkulutusta.
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Gaasid»
Primus Winter Gas 450 g
☆☆☆☆☆ (34)
Laos
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Gaasid»
Primus Winter Gas 230 g
☆☆☆☆☆ (79)
Laos
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Gaasid»
Jetboil JetPower Fuel 100 g
☆☆☆☆☆ (66)
Laos
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Gaasid»
Primus Power Gas 450 g
☆☆☆☆☆ (131)
Laos
Spriikeittimet
Oivana esimerkkinä käytetään kaikille tuttua Trangiaa.Sprii on alkoholipohjainnen polttoaine, joka toimii kelillä kuin kelillä. Joten ei ihme, että se on edelleen monen talvisamoilijan valinta esimerkiksi lumensulatukseen leirissä, kun ei ole kiire lähteä liikkeelle. Valitettavasti sprii nokeaa aina jonkin verran ja sen teho on verrattain huono kaasuun tai monipolttoainekeittimiin verrattuna.
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Vedelkütused»
Marinol Spirit burner fuel
☆☆☆☆☆ (25)
Laos
Monipolttoainekeittimet
Tunnetaan myös nimellä bensakeittimet. Nämä korkealle vuorille sekä kylmiin olosuhteisiin suunnitellut täsmätyökalut toimivat lähes aina. Polttoaineeksi sopii niin bensa kuin kerosiini tai vaikka diesel. Myös polttoöljy ja lamppuöljy toimivat tarvittaessa energianlähteenä tässä polttoaineiden moniottelijassa. Näille keittimille on myös suunniteltu omia polttonesteitä, jotka nokeavat mahdollisimman vähän ja palavat tehokkaasti. Näiden käyttöä suosittelemme vahvasti, jotta polttoainejärjestelmä pysyy puhtaana käytössä.
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Vedelkütused»
Primus PowerFuel (whitegas fuel) 1 L
Kampaaniahind 14,32 €
Not suitable for Trangia
☆☆☆☆☆ (29)
Laos
Risukeitimet
Näihin bushcraftaajien ja muiden puskataitajien suosikki. Keittimiin käy polttoaineeksi kaikki ruohikosta risuihin ja risuista käpyihin, kunhan polttoaine on kuivahkoa. Onpa joku taitava tehnyt myös spriikupin risukeittimen pohjalle, jolloin alkoholipohjaisten polttoaineiden käyttö onnistuu oivasti.
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Wood stoves»
Bushcraft Essentials Bushbox XL Titanium
☆☆☆☆☆ (34)
Laos
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Wood stoves»
Kelly Kettle Ultimate "Scout" Kit (Stainless Steel)
☆☆☆☆☆ (14)
Laos
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Wood stoves»
Kelly Kettle Ultimate "Base Camp" Kit (Stainless Steel)
☆☆☆☆☆ (14)
Laos
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Wood stoves»
Kelly Kettle "Trekker" Kit (Stainless steel)
☆☆☆☆☆ (5)
Laos
Myrskylyhdyt
Perinteisesti myrskylyhdyt toimivat valopetroolilla elikäs lamppuöljyllä.
Spordialad»Matkamine»Trekking stoves»Tarvikud»Kütused»Vedelkütused»
Petromax Alkan Paraffin
☆☆☆☆☆ (18)
Teid võib huvitada ka
Garmin uutuudet: mitä eroa on Instinct E- ja Instinct 3 -malleilla?
Vuoden 2025 uutuuksiin kuuluu uudistuneet laitteet suosittuun Instinct -tuoteperheeseenInstinct E:Edullisempi vaihtoehto: Suunnattu käyttäjille, jotka haluavat perusominaisuudet ilman lisäkustannuksia tuottavia erikoisominaisuuksia.Perustoiminnot: Tarjoaa keskeiset urheilu- ja hy...
Garminin uudet Montana -mallit esittelyssä
Garminin Montana-sarjan uudet mallit, 710, 710i ja 760i, tarjoavat monipuolisia ominaisuuksia ulkoilma- ja seikkailukäyttöön. Jotta on helpompi hahmottaa mitä ominaisuuksia löytyy mistäkin ja mitä eroa näillä huippuluokan maastokapuloilla mahtaa olla, niin tässä pesee tiivistelmä...
Heat Experience – Warmth from the North
Heat Experience brings warmth exactly where it's needed most.
Founded in Norway in 2016, Heat Experience is dedicated to designing and manufacturing battery-heated clothing and accessories that keep users warm even in Arctic conditions. Whether you're ice fishing, in a hockey are...