Keskikesä on täällä taas.

Niin on, näin on. Juhannus se tulla jolkottaa siten, että perjantaina hillutaan juhannusaaton tunnelmissa. Juhannuspäivänä ja juhannusviikonlopun sunnuntaina vaan nautiksellaan keskikesän parhaudesta. Tiedoksi siis kaikille innokkaille ja reippaille, että me ollaan koko porukka kokossa paistamassa makkaraa perjantaista sunnuntaihin (23.-25.6.2017) ja tullaan taas pitämään kioskia pystyssä maanantaina 26.6.2017 klo 09.00 silliä syöneenä ja lähdevedenraikkaana. Hyvää juhannusta vaan!

Juhannuksen kunniaksi ollaan viritelty varsin aurinkoista jippoa kaikille kesän ystäville. Lue lisää, jos vaikka vähän kiinnostuit:

Aurinko on näyttäytynyt monena päivänä kirkkaasti paistaen, mikä on aika hauskaa. Eittämättä valoilmiö saattaa johtua siitä, että on kesä. Tiedä sitten siitä, mutta terveellistä ja tyylikästä on käyttää laadukkaita aurinkolaseja luontoäidin meille tarjoamien kahden silmämulkeroisen päällä. 

On tärkeää, että nuo edellä mainitut, mainiot, naamassa omissa kuopissaan sijaitsevat kuukunat pysyvät tuoreina mahdollisimman pitkälle elämässä. Vastuullinen ja turvallinen valossa liikkuminen voidaan toteuttaa suojaamalla näkimet inhalta uuvee-säteilyltä.

Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi ennen kuin nyt, että meillä on aivan mahtavan laaja valikoima aurinkolaseja niin lapsille kuin aikuisille: heille, jotka tykkäävät ulkoilla, olla vesillä, kalastaa, kiipeillä vuorilla, hengailla terdellä tai muuten vain mageilla.

Edustettuna varsin vaikuttavalla tarjoamalla on niin Aqua, Julbo, Oakley, Polaroid kuin myös Randolph, Ray-Ban ja Smithkin. Härskisti voisi väittää, että jos näistä ei löydy, niin sitten ei löydy. Itselleen sopivaa siis.

Niin, ja se jippo. Pe-su (23.-25.6.2017) välisenä aikana lähestulkoon kaikki aurinkolasit ovat vähintään -15% alessa. 

Tutkikaamme siis valikoimaa tarkemmin.

Ray-Banit ovat olleet tyyliniekkojen ja laatutietäjien suosikkeja niin kauan kuin meikämandoliino mahtaa muistaa. Eli karkeasti vuodesta 1937. Valikoima on mallien puolesta laaja, ja mikä näissä Reiskoissa on vielä erityisen mahtavaa, on se, että linssikokoa löytyy useampaa per malli. Nyt siis enää pohtimaan, että mitä mallia saisi olla.  


RayBan 3548N (001)

3548N-lasit kultaisella kehyksellä ja vihertävän harmailla G-15 linsseillä. Mukana kotelo sekä puhdistusliina.
Hinta 119.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 101.15€
RayBan 3538 (187/9A)

3538-lasit mustalla/kultaisella kehyksellä ja vihertävän harmailla polarisoiduilla G-15 linsseillä. Mukana kotelo sekä puhdistus...
Hinta 169.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 143.65€

RayBan Clubround (990)

Clubround-lasit havanan ruskealla kehyksellä ja vihertävän harmaalla G-15 linssillä.Mukana kotelo sekä puhdistusliina.
Hinta 129.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 109.65€
RayBan Aviator (L0205)

Aviator-lasit kullanvärisellä kehyksellä ja vihertävän harmailla G-15 linsseillä. Mukana kotelo sekä puhdistusliina.
Hinta 129.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 109.65€
RayBan Aviator (112/17)

Aviator-lasit kullanvärisellä kehyksellä ja sinisillä peilaavilla linsseillä. Mukana kotelo sekä puhdistusliina.
Hinta 149.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 126.65€




Julboja perheen pienimmille

Julbo on tunnettu niin vuorikiipeilijöiden sun muiden vauhdikkaitten kirkkaitten paikkojen seikkalijoiden keskuudessa, mutta myös erityisesti siitä, että Julbo hyödyntää linssiteknologiaansa myös junioriosaston silmien hyväksi. Linssien ylivertaisuuden lisäksi myös aisojen ja pokien muotoilu on sitä luokkaa, että pysyy vikkelimmänkin vauhtimadon nassulla, myös jopa niiden isompien pikkuihmisten.

Julbo Looping 1 SP4

0-18kk. Ensimmäiset julboni! Nimi kertoo kaiken, looping lasit sopivat lapsen päähän kummin päin tahansa. Elastinen saranaton runk...
Hinta 39.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 33.15€
Julbo Looping 2 SP3 

12-24kk. Nimi kertoo kaiken, looping lasit sopivat lapsen päähän kummin päin tahansa. Elastinen saranaton runko kestää kovempaakin...
Hinta 39.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 33.15€
Julbo Looping 3 Spectron 3 

Hinta 39.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 33.15€
Julbo Loop SP4 

2-4 -vuotiaille lapsille. Nämä lasit soveltuvat erinomaisesti lapsille. Lasit sopivat lapsen päähän kummin päin tahansa. Elastinen...
Hinta 39.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 33.15€
Julbo Bubble SP3+ 

3-5v. Pehmeästä ja miellyttävästä materiaalista valmistetut kehykset. Kaareva ja joustava muotoilu takaa hyvän istuvuuden pieneen ...
Hinta 34.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 28.90€
Julbo Puzzle SP4 
Joustavat ja laadukkaat aurinkolasit vauhdikkaille lapsille, jotka rakastavat ulkoilua !Kaarevat sangatLäpivienti aurinkolasihi...
Hinta 34.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 28.90€
Julbo Piccolo SP4 

8-12v. Piccolon sporttinen tyyli sopii niin tytöille kuin pojille. Kehyksien loistavan muotoilun ansiosta lasit istuvat loistavast...
Hinta 44.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 37.40€
Julbo Reach L Spectron 3 

Hinta 46.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 39.10€




Aikuisten Julbot

Nojuu. Tossa ylempänä tulikin todettua, että valikoimasta löytyy kaikenmaailman lumillaoloon ja vuoristoon erikoislaseja. Kun nyt eletään kesäaikaa, niin keskittykäämme näihin kesäisempiin plehoihin, kuten näihin allaoleviin. Tyylikästä ja suodattavaa.

Julbo Blast Spectron 3 CF 
Hinta 95.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 80.75€
Julbo Dock SP3 

Linssin leveys: 58mm. Nenän leveys: 16mm. Sangan pituus 131mm
Hinta 65.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 55.25€
Julbo Zulu Chrystal Brown Polarized3

Hinta 89.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 75.65€

Julbon koko lasivalikoima junioreista aikuisiin, biitseiltä vuorten huipuille


Polaroid

Polaroid on yksi tunnetuimmista polarisoituja arskoja valmistava puulaakina. Sanoohan sen jo lafkan nimikin.
Tuotteita löytyy niin pienille kuin isommillekin auringonpalvojille.

Polaroid P0200A Red/blue

Lasten polarisoidut aurinkolasit.  Sopii 1-3 vuotiaille. Kehys: Sininen/PunainenLinssi: Musta cat. 3
Erikoishinta 21.90 €

Polaroid K0301B Black/Red

Kehys: MustaLinssi: Harmaa Hello Kitty teema
Erikoishinta 21.90 €

Polaroid D0302A Blue

Lasten polarisoidut aurinkolasit. Sangoissa Nalle Puh -aiheista kuviointia. Mukana ei tule kuvassa näkyvää niskaremmiä. Kehys: Vio...
Erikoishinta 29.90 €

Polaroid P7306A Black

Kehys: MustaLinssi: Musta Kaikkien Polaroid aurinkolasien linssit ovat polarisoituja
Hinta 49.90 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 42.42€
Polaroid P7326A Black/Grey

Kehys: MustaLinssi: Harmaa Cat. 3 Kaikkien Polaroid aurinkolasien linssit ovat polarisoituja.
Hinta 69.90 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 59.42€
Polaroid X4320C Gun/Black

Kehys: MustaLinssi: Musta Kaikkien Polaroid aurinkolasien linssit ovat polarisoituja.
Hinta 89.90 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 76.42€




Aqua

Aqua keskittyy jo nimensäkin velvoittamana vesilläliikkujiin, ja on kalastajien keskuudessa ihan ykkösjuttu. Lasien nimiin on piilotettu hienoinen vihje, että millaiseen / minkä tyyppiseen tekemiseen lasit onkaan suunnattu. Tutustu tarkemmin ja hämmästy:

Aqua Loop

AQUA PL Polarisoidut linssit on valmistettu TAC:stä (Tri-Acetate Cellulose), joka on suunniteltu juuri Aquan linssejä varten. Aqua...
Hinta 59.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 50.15€
Aqua Sand

AQUA PL Polarisoidut linssit on valmistettu TAC:stä (Tri-Acetate Cellulose), joka on suunniteltu juuri Aquan linssejä varten. Aqua...
Hinta 59.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 50.15€
Aqua Stone Polar View (Bi-focal)

Stone lasit polarisoiduilla bifocal-linsseillä. BiFocal = polarisoitu kalastajan aurinkolasi jossa on ikänäön korjauslinssit. Ne n...
Hinta 109.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 92.65€
Aqua Moray

AQUA PL Polarisoidut linssit on valmistettu TAC:stä (Tri-Acetate Cellulose), joka on suunniteltu juuri Aquan linssejä varten. Aqua...
Hinta 59.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 50.15€
Aqua Viva

AQUA PL Polarisoidut linssit on valmistettu TAC:stä (Tri-Acetate Cellulose), joka on suunniteltu juuri Aquan linssejä varten. Aqua...
Hinta 59.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 50.15€
Aqua Zonker Polar Chromic

Polar ChromicPolarisoitu linssi, joka ”aistii” valo-olosuhteet ja mukautuu valaistuksen muutoksiin, antaen näin parhaan valon suo...
Hinta 99.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 84.15€




Randolph

Ameriikkalainen pilottihenkisiä (on heillä myös muitakin) laseja valmistama aurinko- ja taktisten lasien jätti on yksi tämän kevään/kesän uutuusmerkeistä valikoimassamme. Kuten nuo Reiskat, on Randolphitkin ilmoitettu koon mukaan, mikä on kätevää valitessa omalle naamarilleen sopivaa varjostusta.

Randolph Aviator 52mm Matte Black Gray Glass Skull

Hinta 161.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 136.85€
Randolph Aviator 55mm Bright Chrome Agx Glass Bayonet

Hinta 161.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 136.85€




Smith

Smith Optics tekee kyllä vaikka ja mitä. Me Varuste.netissä ollaan oltu erityisen vaikuttuneita urheilupuolen laseista, ja Smithin valikoimaa nähdään ihan perustelluista syystä myös viranomaispuolellamme taktisissa laseissa.

Viranomaispuolen taktiset Smith Elite -sarjan kakkulat

Ja alla tosiaan nämä sporttirillit:

Smith PivLock Arena

Ammattiurheilijoiden suosimat aurinkolasit, jotka istuvat hyvin ja ovat mukavat päässä haastavissakin olosuhteissa.Kevyt rakenne...
Hinta 149.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 126.65€
Smith PivLock Arena

Ammattiurheilijoiden suosimat aurinkolasit, jotka istuvat hyvin ja ovat mukavat päässä haastavissakin olosuhteissa.Kevyt rakenne...
Hinta 149.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 126.65€




Oakley

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisempänä esittelyssä Oakleyn valikoimasta poiminnat tälle juhannukselle.
Jos tulette joskus meitin kaupalle käymään, niin ette voi välttyä huomaamasta Skandinavian suurinta Oakley Shop in Shopia, jossa pidämme yllä varsin maittavaa kattausta näitä ykkösmageilun suunnannäyttäjiä.

Sen verran voisi noista linsseistä puhua tiivistetysti:

Normilinssi on valmistettu kestävästä O-matterista, joka on Oakleyn salainen patentti. 

Prizm™-linssit ovat Oakleyn keksintöä, jossa polarisoinnin sijaan linssissä on erityinen prisma, joka heijastaa kontrasteja riippuen minkä linssin valitset: vesille, viheriölle, maantielle, metsään. Kuhunkin ympäristöön on oma optimoitu linssinsä, joka takaa, että saat yli-ihmisen näkökyvyn siellä, missä sitä todella tarvitset.

Polarisointi on polarisointia näissäkin. Eli lyhyesti sanottuna linssi näppää heijastukset pois ja näyttää asiat niinkuin ne ovat ilman ärsyttävää häikimistä.

Oakley Latch, Matte Black w/ Grey

LATCH™ A creative collaboration from the world of skateboarding, this design inspired by influential athletes is shaped with a cla...
Hinta 119.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 101.15€
Oakley Radar EV Path, Polished White w/ Prizm Snow

Radar EV parantaa perinteisen Oakleyn Radar-tyylin muotoilua korottamalla näkökenttää yläreunastaan. Tämä helpottaa näkyvyyttä ete...
Hinta 179.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 152.15€
Oakley Sliver, Matte Black w/ Prizm Black Polarized

Erittäin kevyestä ja kestävästä O Matter™-muovista valmistettu tyylikäs, ajaton ja sulavalinjainen vapaa-ajan lasi. Oakleyn HDPol...
Hinta 169.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 143.65€
Oakley Sliver XL, Matte Clear w/ Torch Iridium

Suositun Sliver -mallin isompi versio. Erona Sliverin perusmalliin on se, että XL-versiossa linssien korkeus on 3mm suurempi.Valmi...
Hinta 139.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 118.15€
Oakley Jupiter Squared, Woodgrain/Tungsten Iridium Polarized

Hinta 169.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 143.65€
Oakley Carbon Shift, Matte Black w/ Torch Iridium Polarized

Carbon Shift on innovatiivinen aurinkolasimalli, jossa yhdistyvät alumiini, hiilikuitu ja Oakleyn oma O Matter-muoviseos. Tuloksen...
Hinta 309.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 262.65€
Oakley Turbine, Polished Black w/ Prizm Daily Polarized

Valmistajan tuotekuvaus:PRIZM™ DAILY POLARIZED TURBINE™Turbine™ cranks up the active look with interchangeable icons plus inset zo...
Hinta 189.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 160.65€
Oakley Holbrook Matte Black, Prizm Black Polarized

PRIZM on Oakleyn vallankumouksellinen linssiteknologia, joka parantaa kontrasteja ja värien erottuvuutta. Eri PRIZM-linssit ovat o...
Hinta 179.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 152.15€
Oakley Holbrook Metal, Matte Gunmetal / Prizm Sapphire Polarized

Legendaarinen Holbrook metalliversiona. Holbrook-tyyli viety uudelle tasolla kevyen ja kestävän metallikehyksen avulla vanhaa peri...
Hinta 209.00 €
pe-su (23.-25.6.2017)
-15% 177.65€





Jos nyt aurinko ei kuitenkaan paistaisi...

Muistin syövereistä kun oikein kaivelee, niin tulee mieleen myös juhannuksia, jolloin mollukka ei ole läsnä täydellä presenssillään. Tällöin on usein ollut joko vähän vilpsaa tai satanut. Tai parhaimmassa tapauksessa molempia. Joskus harvoin on ollut vähän luntakin. Tällaisissa poikkeustapauksissa haluamme Sinun tietävän, että autamme varustamaan täydellisen juhannuksesi kelistä huolimatta. Arskojen lisäksi löydät nimittäin myös muita kesäisiä välttämättömyystarvikkeita meiltä.

Tässä on ehkä tämmöttinen tyypillinen Suomi-kesän survival-kattaus:

Savotta Sadeviitta

Materiaali: polyuretaanilla kyllästetty polyamidiVäri: oliivinvihreäSavotta Sadeviitta on perinteinen hupullinen sadeviitta. Sade...
Hinta 45.00 €

Ortlieb Sadehattu

Valmistettu tehtaan todella kestävästä PD620 materiaalista. Hitsaus saumat. Säädettävä kaularemmi ja korvaläpät. Tämä hattu toimii...
Hinta 22.00 €

ThermaCELL Hyttyskarkoitin

Hajuton suoja hyttysiä vastaan ulkokäyttöön. Vihdoinkin Suomen markkinoille on tullut ratkaisu, joka karkottaa hyttyset todella t...
Hinta 25.90 €

Nokian jalkineet Kontio Classic
Ryhdikäs 80-luvun klassikko on palannut entistä ehompana. Kontio Classicin lestit on suunniteltu ja valmistettu suomalaiseen jalka...
Hinta 49.90 €

Coghlans makkaratikku

Kevyt kokoonpainuva makkaratikku. Pituus säädettävissä 51 - 78 cm.
Hinta 3.30 €


Toivotamme erittäin mukavaa, rauhallista ja aktiivista juhannusta kaikille. Nauttikaa kesästä satoi tai paistoi, sillä juhannus on kerran vuodessa vaan.

Huomenna keskiviikkona ja ylihuomenna torstaina (20.-22.6.2017) ollaan tosiaan auki normaalisti 09.00-20.00,
ja pe-la-su (23.-25.6.2017) ollaan suljettuna ja juhannuksen vietossa koko kööri. 
Ei sitä onneksi ikävä ehdi tulla, sillä jatkamme arkista aherrusta kanssanne taas heti maanantaina 26.6.

Nautiskelkaa, ystävät.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu