Kuivat kamat on kivemmat kuin märät.

Näin tosiaan sanoo vanha konalalainen sananlasku, ja on ihan paikkansa pitävä ajatelma näin nykypäivänäkin.
Syksy on ollut nätti ja kuiva tähän saakka, mutta mikäli tavanomaiset merkit pitävät paikkansa, niin kyllähän sitä ehtii syssymmällä vielä roikaa vettä alkusyksynkin edestä. Kuivasäkit on ihan ehdoton varustus kaikille, jotka viettää kamppeitensa kanssa aikaa ulkona pyöräillen tai vaikka retkeillen / veneillen / mökkeillen.

Allekirjoittaneen ehdoton kamppeitten arkistointijärjestelmä retkellä on pakata teemoittain reissukamat eri värisiin ja -kokoisiin kuivasäkkeihin, jolloin tavaroiden etsiminen pöpelikössä helpottuu merkittävästi. Parasta on, että kamppeet voi purkaa keskelle pöpelikköä, kun etsii jotain rinkan keskivaiheilla hiimailevaa kalsarikassia. Ja tästäkin pesukarhumaisesta aktista huolimatta kaikki mättäille levitellyt kamat pysyy puhtaana ja kuivina, koska kuivakassi.

Järkevien vinkkien ja epäjärkevien läpändeeroksien kautta kuljemme kuivakkaa aasinsiltaa pitkin viestin varsinaiseen aiheeseen, elikäs syystarjoukseemme. Kuivasäkit, mukaanlukien vedenpitävät reput ja -putkikassit ovat koko loppukuun -10% tarjouksessa. Tarjous päättyy sunnuntaina 2.10. 

Alla on kerätty kustakin tuoteryhmästä parhaat herkut ja pikkubannereista pääset klikkaamaan itsesi koko tuoteryhmän sivulle, jossa koko tuotekirjon komeus avautuu.

 


Ortlieb PS10 Kuivasäkki 1,5 L

Ultra kevyet kuivasäkit. 7 eri kokoa. Rullaussulku, pohjassa hitsattu lenkki. Kevyet PS10 sarjan kuivasäkit vievät itse hyvin vähä...
Tarjoushinta 10.71 €

-10%
Lowe Alpine Drysac, M (10L)

Tarjoushinta 11.86 €

-9%
Ortlieb PS 490 -kuivasäkki M (35L)

Ortlieb tehtaan kestävimmät kuivasäkit repeämättömästä PS 490 polyester materiaalista. Esim. Moottoripyöräily, veneily ym. käyttöö...
Tarjoushinta 28.80 €

-10%
Sea to Summit Lightweight Sling Dry Bag

Kätevä, kevyt ja helposti mukana kulkeva slingbägi suojaa tavaroitasi vedeltä. 70D nylon on materiaalina kestävä ja 20mm kantohihn...
Tarjoushinta 21.60 €

-10%
Ortlieb PS 490 -kuivasäkki 22L

Ortlieb tehtaan kestävimmät kuivasäkit repeämättömästä PS 490 polyester materiaalista. Esim. Moottoripyöräily, veneily ym. käyttöö...
Tarjoushinta 24.30 €

-10%
Coghlans Kuivasäkki 25L (25x51cm)

Tarkoitettu varusteiden suojaamiseen esim. rinkan sisällä. Materiaali on kevyttä ja tuote on parhaimmillaan esim. rinkan sisällä, ...
Tarjoushinta 12.51 €

-10%
Oakley Dry Bag

Kestävästä materiaalista valmistettu olkahihnallinen kuivasäkki. Suolaveden kestävä Mitat: 54.5 x 32cm 100% polyesteriä
Tarjoushinta 17.91 €

-10%
Rapala Waterproof BackPack

Tosi kalamiehen kuivasäkki-reppu combo. Rapala Waterproof BackPack on täysin vesitiivis reppu. 50 litran vetoiseen reppuun vo...
Tarjoushinta 62.10 €

-10%

KAIKKI VEDENPITÄVÄT SÄKIT






Ortlieb Rack-Pack -putkikassi S 24L

Ortliebin erittäin suosittu vesitiivis varustekassi! Moottoripyöräily, sukellus, veneily ym. käyttöön sopiva vesitiivis varus...
Tarjoushinta 56.25 €

-10%
Aquapac TrailProof kantokassi 40L

Yksinkertainen ja lujarakenteinen kantokassi, joka on valmistettu 500D-tarpaulinista. Kassin sulkeminen velcro-tarran avulla on no...
Tarjoushinta 53.10 €

-10%
Seacsub U-Boot

Tilava ja näppärä vedenpitävä kassi. Teknisen rakenteen ansioista siinä on helppo kuljettaa kuivia ja märkiä varusteita. Kassissa ...
Tarjoushinta 67.50 €

-10%
Vision Aqua Tube

A real carry all bag which keeps all your stuff dry. With its wide entrance you can easily throw in even a 4 – piece rod tube and ...
Tarjoushinta 134.10 €

-10%

VEDENPITÄVÄT PUTKIKASSIT






Exped Cloudburst 15
Vedenpitävässä Cloudburst -repussa yhdistyy vedenpitävän pakkauspussin ja ultrakevyen repun parhaimmat ominaisuudet. Kokonaisuus o...
Tarjoushinta 44.91 €

-10%
Ortlieb X-Plorer M 35L
Tilavuus M 35L Paino 640g Kun yhdistää vesitiiviin vahvan kuivasäkin ja hyvät kantovaljaat syntyy kevyt ja kestävä vesitiivi...
Tarjoushinta 51.21 €

-10%
Ortlieb Velocity 24L

Ortlieb Velocity – loistava päiväreppu jossa yhdistyy yksinkertainen toimivuus, kesto sekä vesitiiviys. Siviiliversio tehtaan isom...
Tarjoushinta 80.01 €

-10%
Ortlieb Messenger Bag
Tilavuus 30L Paino 1300g Mitat Kork. 50cm Lev. 39cm Syv. 15,5cm Lähettireppu ammatti käyttöön. Vesitiivis, kestävä ja nopea...
Tarjoushinta 99.81 €

-10%
Exped Mountain Pro 20

Sadevesitiivis päiväreppu monenlaiseen käyttöön. Repussa yksi suuri tila, sekä läpässä tasku pientarvikkeille.  Selkeäviivainen re...
Tarjoushinta 197.10 €

-10%
Exped Splash 15

Kevyt ja vedenkestävä reppu esimerkiksi päiväretkille tai vesille. Taiteltava kuivasäkki olkaviillekkeillä ja kantokahvalla.   Til...
Tarjoushinta 17.91 €

-10%
Ortlieb Velocity High Visibility
Ortlieb Velocity – loistava päiväreppu jossa yhdistyy yksinkertainen toimivuus, kesto sekä vesitiiviys. Siviiliversio tehtaan isom...
Tarjoushinta 139.41 €

-10%
Exped Mountain Pro 30

Sadevesitiivis päiväreppu monenlaiseen käyttöön. Repussa yksi suuri tila, sekä läpässä tasku pientarvikkeille.    Selkeäviivaine...
Tarjoushinta 166.50 €

-10%

VEDENPITÄVÄT REPUT


No ei sitten muuta, kuin kuivakkaa syksyn jatkoa kaikille ja hyviä reissuja. Tervetulot hyödyntämään tämä meidän mainio tarjouskampanja sekä intternettikauppaamme että Konalan fyysiseen ulkoilmaihmisen ihmemaahan. Molemmista saa.

Ystävällismielisin & kuivin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä, ilmoitattehan siitä vastaamalla tähän viestiin, muut yhteydenotot alla olevaan osoitteeseen.)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net