Se on taas se aika

Tosiaan. Se olisi taas se aika käsillä, jolloin sadat tuhannet eräharrastajat pakkaavat eväsreppuja sun muita lippaita kokoon ja painelevat menemään skuugeniin, kairalle tai muuhun jänkhälle. Metikköön, puskaan, pellon laidalle taikka kaislikkoon. Vastaan saattaa edellämainitussa paikoissa tulla monenlaista sääilmiötä loppuvuoden aikana.

Tästä syystä onkin äärimmäisen tarkkaa että metsämies, -nainen tai -henkilö on pukeutunut oikein tilanteen ja sään luonteen vaatimalla tavalla. Onneksi on olemassa kauppa (me) joka myy jos jonninlaista metsärelettä monenlaiseen olosuhteeseen ja -tilanteeseen.

Tässä viestissä keskitymme nimenomaan vaatteisiin, sillä metsästyspuolen vaatteet ovat viikonvaihteen -15% tarjouksessa. Tarkemmin sanottuna siis alkaen heti ja päättyen keskiviikkoon, 12.9.2018 puoleen yöhön. Tarjoukset ovat voimassa sekä verkkokaupan puolella, että myymälässä.

Sen pidemmittä puheitta siirrymme tähän vaatevalikoimaan, että mitä tuotteita ollaan tähän esimerkkinä tälle viikolle poimittu.

Tuotekatselmus lähtee liikenteeseen kalvollisista metsästysrotseista. Ja vaikka ovatkin tuotekategoriassa "metsästystakit" niin ei nämä päällä ole pakko metsästää. Näitä voi hankkia myös aivan fantastisen erinomaisiksi eräilyvermeiksi sienimetsään, makkaranpaistoon tai lintubongaukseen.

Chevalier Venture Anorak

Chevalier Venture Anorak (naisten malli)

Täysin uudentyyppinen anorakki vinottaisella vetoketjulla, joka on avattavissa molemmista päistä. Todella reilunkokoinen etutasku ...
Tarjoushinta 228.65 €

-15%
Chevalier Outland Pro Action Coat

Chevalier Outland Pro Action Coat (naisten malli)

Chevalier Outland pro action -takki kevyt kuoritakki, joka on suunniteltu pitämään käyttäjänsä kuivana ja lämpimänä äärimmäisissä ...
Tarjoushinta 395.25 €

-15%
Härkila Prohunter X Jacket

Härkilä Prohunter X Jacket (naisten malli)

Ammattimetsästäjille suunniteltu Gore-Tex -kalvollinen hengittävä takki, joka täyttää korkeimmat laatu- ja käyttövaatimukset. Para...
Tarjoushinta 339.15 €
Poistossa alk. 280.33 €

-15%
Deerhunter Muflon Light Jacket

Laadukas kalvollinen metsästystakki verkkovuorella. Takissa on vedenpitävä Deer-Tex kalvo, ja pintamateriaali joustaa joka suuntaa...
Tarjoushinta 194.65 €

-15%

Miesten kalvolliset metsästystakit

Naisten kalvolliset metsästystakit


Kalvollinen takki ei ole missään nimessä metsässä pakollinen, vaan moniin tilanteisiin sopii jopa paremmin kalvoton versio. Näissä Fjelluissa on erinomainen istuvuus, kestävyys ja hengittävyys, joten passaa liikkuvaan eränkäyntiin mainiosti.
G-1000 -kangas itsessään on tiiviisti kudottua, mutta sen vedenpitävyyttä voi säädellä käyttämällä takkiin G-1000 -kankaalle suunniteltua Greenland Wax -mehiläisvahaa. Vahan käyttöohjeet löytyvät muuten ko. tuotteen tuotesivun alta.

Fjällräven Lappland Hybrid Metsästystakki

Fjällräven Lappland Hybrid -mtakki on jokaisen metsästäjän unelma. Se on kestävä ja kevyt. Takki on suunniteltu palkitun Keb-takin...
Tarjoushinta 228.65 €

-15%
Fjällräven Drev Metsästystakki

Fjällräven Drev -metsästystakissa kelpaa juosta riistan perässä. Takissa on hengittävä ja vettä pitävä kalvo kriittisissa paikoiss...
Tarjoushinta 221 €

-15%

Fjällräven Greenland Wax 100 g

Greenland wax -vahaa käytetään kaikissa Fjällrävenin G-1000 -tuotteissa (paitsi ei G-1000 SC-tuotteissa). Toistuva pesu ja käyttö ...
Hinta 7.90 €

Fjällräven Greenland Wax Bag

Pussin väri vaihtelee, sitä ei voi erikseen valita, paitsi myymälässämme.Grönlannin-vaha kätevässä pakkauspussissa. Pussi on valm...
Hinta 24.90 €


Kalvottomat miesten takit

Kalvottomat naisten metsästystakit

Vaha- ja öljytuotteet mm. G-1000 -kankaalle, öljykankaalle ja nahalle


Tweediä sekä öljykangasta herrasmiehille, -naisille ja muille -henkilöille.

Tweediä ja öljykangasta löytyy niin herraskaisiin kartanojahtimuotoihin, after hunt -tunnelmiin, tyylikkääsen vapaa-aikaan sekä ihan kunnon mehtuuhommiinkin. Kas tässä aika esittelevä kattaus valikoimasta, josta saa idean siitä, että mitä kaikkea aiheeseen liittyvää me muun muassa myymme.

Alan Paine Compton Men's Waterproof Membrane Coat - Shooting Fit

Tweedtakki vedenpitävällä ja hengittävällä kalvolla. Tässä ammuntaan tarkoitetussa takissa on edessä kaksi isoa patruunataskua, 2 ...
Tarjoushinta 318.75 €

-15%
Barbour Hereford Wax Jacket

Rentoa mitoitusta oleva takki, joka on saanut pinnalleen sylkoil-vahakäsittelyn.Monikäyttöinen takki pitää sinut lämpimänä viileim...
Tarjoushinta 272.00 €

-15%
Alan Paine Compton Ladies Tweed Coat - Shooting Fit

Tyylikäs tweedvillatakki vedenpitävällä ja hengittävällä kalvolla. Tässä ammuntaan tarkoitetussa takissa on edessä kaksi isoa patr...
Tarjoushinta 318.75 €
Poistossa alk. 278.93 €

-15%
Alan Paine Compton Ladies Blazer - Classic Fit

Kun päälle pitää laittaa jotain funktionaalista, mutta tyylikästä, tämä takki on täydellinen valinta. Compton Blazer on 100% villa...
Tarjoushinta 228.65 €

-15%

Miesten tweed-, nahka-, ja öljykangastakit

Naisten tweed-takit

Öljykangastakin ym. hoitotuotteet


Housut tyylin ja tarpeen mukaan.

On itsestään selvää, että kaupan hyllyssä on alapuolen parit aikalailla kaikille yllä esitellylle takeille ja vaellushousua löytyy niin maan mainot määrät, että melkein loppuu laskupää kesken.

Nämä alla olevat ovatkin ihan jotain erikoisspessua.
Härkilän Angus -housut ovat ihan legenda - kyllä ne on niin heavy duty -kamaa, että jos onnistuu normaalilla aktiivikäytöllä kuluttamaan Angukset puhki, niin saa palkinnon. Angukseen on myös saatavilla muuten samaan sarjaan takkikin.

Chevalierin Atlet ovat nahkahousut isolla N:llä, eli kunnon perinteiset aikain saatossa komistuvat ja kaunistuvat byysat.

Jälleen Chevalierilta ei voi olla nostamatta Vintage Stretch Pantia, joka on erittäin istuva ja hiljainen housu ja muistuttaa ulkonäöllisesti erehdyttävästi nahkahousua, vaikka itseasiassa onkin erikoiskäsiteltyä puuvillaa.

Härkila Angus Trousers

Laadukkaat nahkaiset erähousut todella kovaan käyttöön. Takana kaksi vetoketjullista taskuaKaksi reilun kokoista reisitaskua ja...
Tarjoushinta 237.15 €

-15%
Chevalier Atle Leather Pant

Tyylikäs ja erittäin kestävä housuvalinta! Chevalier nahkahousut, jotka vain komistuvat käytössä ja ajan kuluessa. Taskut jalan si...
Tarjoushinta 168.30 €

-15%
Chevalier Vintage Stretch Pant

Vintage Stretch Pantsit Naisille

Tyylikkäiden Vintage puuvillahousujen erikoiskäsitelty pinta antaa ulospäin hieman nahkaisen vaikutelman. Housuissa on kaksi etuta...
Tarjoushinta 109.65 €

-15%

Valikoimamme koko metsästyshousuvalikoima


Breeksit on ajaton ja tyylikäs klassikkovaate, jonka tulisi kuulua jokaisen metsästäjän vaatekaappiin.
Lähde tyylillä radalle, lintumetsään tai muihin jahtipuuhiin.

Alan Paine Compton Men's Breek

Tyylikkäät, lämpimät ja vettähylkivät villabreeksit. Housuissa on 2 avointa sivutaskua, 2 napilla suljettavaa takataskua ja sisäpu...
Tarjoushinta 140.25 €

-15%
Chevalier Vintage Breeks

Naisten Vintage Breeksit

Öljykangas-breeksit tosimiehille ja -naisille.
Tarjoushinta 101.15 €

-15%

Valikoimamme kaikki breeksit

Hirveän hyvät liivit

Nyt on tosiaan myös sekin aika vuodesta, jolloin kannattaa kollata, että:
1) liivit löytyy
2) jos löytyy, niin tarkastaa ovatko ne vielä ehjät/ oranssit
3) jos ei löydy tai jos ei ole, niin kannattaa hommata uudet


Deerhunter Protector

Taskuilla varustettu huomioliivi erimiehille.. ja naisille.
Tarjoushinta 25.42 €

-15%
Genzo Metsästysliivi

Koiraohjaajan metsästysliivi. Mukavasti taskuja ja väriä.
Tarjoushinta 50.15 €

-15%

Liivit metsästäjälle (myös metsästysliivit sun muut)


Radalle!
Kunnon rataliivi on siitä hyvä verme, että voi käyttää aika vapaasti mitä tahansa alusvaatetusta ja liivi päällä kursii kasaan hennot tai laskokselliset paitamateriaalit jos sikseen. Toisekseen liivissä on fantastiset taskut, joihin mahtuu kierros jos toinenkin. Kolmannekseen mainittakoon, että säilyy vaatteet kohtuu puhtaana harrastuksen aikana.

Jos rekyyli tuntuu ongelmalliselta, ja perän kohdalla on kaikesta asento- ja nostohifistelystä huolimatta perän muotoinen mustaleima, niin ainakin tuohon Berettan liiviin saa erikseen ostettua geelistä tehdyn rekyylisuojan, jota varten liivin sisäpuolella on asiaan erikseen varattu taskukin.

Beretta Silver Pigeon Vest

Monikäyttöinen ja erinomainen ampumaliivi radalle tai vaikkapa metsälle. Puuvillalla vahvistetut pehmusteet edessä ja lisäksi sala...
Tarjoushinta 84.15 €

-15%
Seeland Skeet Lady Waistcoat

Nohevat ammuntaliivit radalle ja maastoon. Liiveissä on suuret etutaskut, vahvistetut olkapäät ja lukuisia yksityiskohtia.-Isot et...
Tarjoushinta 46.67 €

-15%
Beretta Gel Rekyylisuoja

Hinta 19.00 €


Kaikki ampumaurheiluvaatteemme (huikeita poistohintoja!)

Kaikki valikoimamme rataliivit

Nonniin. Kunnon hanskat on oivallinen varuste varsinkin kylmille keleille. Ongelmana vaan on, että jos tulee tilanne ja on hanskat kädessä, niin sitä tuppaa paksumpi tumppu jäämään ihan vääriin paikkoihin joko jumiin, tai sitten hommasta vaan nyt ei tule yhtään mitään.

Sealskinziltä haluamme nostaa pari eri vaihtoehtoa, jossa toisessa ampumahanskassa on istuvan muotoilun lisäksi nahkainen liipasinsormi ja kämmen, toisessa taas kokonaan pois taitettava, magneetilla kämmenselkään kiinnittyvä liipasinsormi.

Sealskinz Hunting Gloves

Nämä vahvaa tekoa olevat hanskat on suunniteltu erityisesti ammuntaan. Nahkainen kämmen ja liipaisinsormi takaavat hyvän kontrolli...
Tarjoushinta 59.42 €

-15%
Sealskinz Shooting Gloves

Näissä erityisesti ammuntaan suunnitelluissa hanskoissa on taitettava liipaisinsormi, joka kiinnittyy magneetilla kämmenselkään ei...
Tarjoushinta 50.92 €

-15%

Valikoimamme kaikki metsästyskäsineet

Tyyli ennen kaikkea
After huntiin, muihin kekkereihin tai vaikkapa vapaa-ajan koreiluun, miksei.
Useita metsästykseen liittyviä aiheita ja värejä, joista valita solmio & taskuliina -setti.
Huomioi myös muu valikoimamme - tämä ei tosiaankaan ollut vain tässä!

Chevalier Solmio + taskuliina

Metästys ei ole mitään ilman näppärää metsästysaiheista kravattia ja taskuliinaa.
Tarjoushinta 41.65 €
Poistossa alk. 33.82 €

-15%

Aiheeseen liittyvät solmiot ja taskuliinat

Erityisesti breeksien kanssa sopivat kunnon tyylikkäät villasukat asiaankuuluvalla, matchaavalla sukkanauhalla. Näillä voi vähän leikitelläkin, sillä sukkia ja sukkanauhoja yhteensovitellessa vain mielikuvitus ja rohkeus on rajana.

Pennine The Regent

Miesten supertyylikkäät metsästyssukat. Sopivat loistavasti myös muille muotitietoisille. - 95% Merinovillaa, 5 % nylonia- Nylon-...
Tarjoushinta 50.15 €

-15%
Pennine Kendal Ladies

- 97 % Merinovillaa, 3 % nylonia- Nylon-vahvistetut kantapäät ja varpaat- Ei kutistu
Tarjoushinta 42.42 €

-15%

Pennine Fine Merino Garters

Sukkanauhat metsästyssukkiin. Eipä mene enää sukat makkaralle.100% merinovillaa.
Tarjoushinta 16.15 €

-15%


Kaikki metsästyssukat


METSÄSTYSKESKUS
Tutustu tarkemmin: metsastyskeskus.fi

Metsästyskeskus on verkkokauppapalvelumme, jonne on kerätty kaikki metsästykseen liittyvät tuotteet - käytännössä kaikki, mitä voit harrastukseesi tarvita. Myymälässämme on lisäksi myös suuri ja näyttävä metsästysosasto, jonka valikoima on täysin yhteneväinen verkkokaupan kanssa. Jos tuote on saatavilla verkkokaupan mukaan, niin se todella kyllä löytyy myymälämme hyllystä Konalasta.
Toimintaamme kuuluu myös erilaisten esittely- ja erikoistilaisuuksien järjestäminen, joista tiedoitamme erityisesti Metsästyskeskuksen etusivulla.

Metsästysosasto on auki siinä missä koko meidän muukin kauppa eli arkisin klo 9-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 11-18.

Tervetuloa meille - täällä Sinua palvelee metsästysasioissa: Kalle, Tony, Matti ja Jesse.


Nyt hei vaan hyvää viikonloppua kaikille metsään suuntaaville eräjormille ja -jormattarille.
Tänään aamusella tiluksia tarkastellessa kävi silmiin runsastunut metsään nousseiden erilaisten tattien määrä, joten jos ette ole käyneet katsomassa Tapion villiä vilja-aittaa, niin kantsuu vierailla metsässä ihan muuten vaan vaikka viikonloppusella ja käydä omin silmin toteamassa, että kyllä se on se syksy nyt alkanut.

Ystävällismielisin eräterveisin,
Varuste.net