Alkaa olemaan kohta se aika vuodesta.

Koulujen ja kaikenlaisten muiden päiväkotien alkamiseen aletaan valmistautumaan jo toden teolla, ja sekös kaikkia reippaita lorvailuun kyllästyneitä kesälomailijoita naurattaa. Koulutie (ja muutkin tiet) kulkee jouhevammin, kun on kunnon vermeet kirjojen ja muiden välttämättömyystarvikkeiden kantoon.

Sen lisäksi, että kaikki alla esitetyt yleiskantolaitteet ovat houkuttelevan näköisiä, ovat ne myös erittäin hyviä kantaa. Reput soveltuvat erinomaismainiosti myös kaikkeen vapaa-ajan tavaroiden kanniskeluun, päiväretkille, kaupungille, tai mihin nyt olette menossakaan.

Valikoimaa nyt on jos jonkinlaista. Tästä vaan valkkaamaan omaan makuun sopivaa mallia ja väriä, niin siinähän se sitten on.

Tosi iso osa repuistamme on nyt -20% lohdutukseksi siitä, että arki olisi taas alkamassa. Osaa tuotteista tarjous ei koske, ja osaa sitten koskee senkin edestä: joissain tuotteissa alennusprossat huitelee reilusti yli kahdenkympin.

Tämä tarjous on voimassa keskiviikon 25.7.8.2018, loppuun saakka niissä tuotteissa, johon alennus on merkitty.

Näiden esiraadin rankkaamien reppujen alla on linkki, josta pääset katsomaan ihan kaikki yleisreppumallimme.
Niitä on meinaan tosi monta.

Sen pidemmittä puheitta asiaan: reppuja, olkaap hyvät.

Kånkeneita valikoimistamme löytyy ihan mielin määrin, näitä peruskokoja joku suurinpiirtein 40 erilaista värivaihtoehtoa. Valinnanvaikeus on siis näissä se ongelma.

Fjällräven Kånken
Kånken-repusta löytyy varastostamme yli 40 eri väriä. Perusmallin lisäksi meiltä löytyy 9 muuta Kånken-mallia eri käyttötarkoituks...
Hinta 74.90 €

Fjällräven Kånken Mini

Hiano reppu lapsille tai vaikka iPadren kuljetukseen. - Tilavuus 7 L - Päällysmateriaali kestävää vinyyliä - Toimii reppuna tai l...
Hinta 59.00 €


Kaikki Fjällrävenin reput

Koko yleisreppuvalikoima



Lisää Fjällräveniä

Kånkeneiden lisäksi Fjellulla on roppakaupalla muitakin klassisia suosikkeja ihan poskettoman herkullisissa väreissä. Siinä nyt on vähän kaikenlaista: minimalismia, retroa, klassista.

Fjällräven Räven 20

Monipuolinen ja kestävä arkireppu kestävää G-1000 Heavy Duty Eco -materiaalia, joka on kierrätettyä polyesteriä ja luomupuuvillaa....
Kampanjahinta 68.00 €

-20%
Fjällräven Foldsack No. 1

Pelkistetty reppu, jonka rakenne on yksinkertainen ja toimiva ja jossa kansi käännetään alas ja kiinnitetään etuosaan tekstiilirem...
Kampanjahinta 95.20 €
Poistossa alk. alk. 99.05 €

-20%
Fjällräven High Coast 18

Kevyt 18-litrainen päiväreppu kevyille vaelluksille, matkusteluun tai työmatkan kulkemiseen. Valmistettu G-1000 Lite- ja G-1000 He...
Kampanjahinta 47.20 €

-20%

Kaikki Fjällrävenin reput

Koko yleisreppuvalikoima


Toinen klassikko

Kånkeneiden lisäksi Haglöfsiltä löytyy suosittuja legendaarisia reppuja monessa eri koossa. Esimerkiksi Tightia saa XS-L -kokoisena ja niin myös erikokoisina saa Haglöfsin Corkeria. Ihastuttavia värivaihtoehtoja ja muitakin malleja, katso vaikka:

Haglöfs Corker M
Innovatiivisessa päivärepussa on kätevä sivuaukko. Päällikangas ja vuori kierrätysmateriaalia. Reppu on helppo pakata ja purkaa...
Poistohinta 58.24 €

-23%
Haglöfs Vide Large

Haglöfsiltä tyylikäs matta pintainen reppu työmatkailuun, haikkailuun, pyöräilyyn, siis ihan joka päiväisiin hommiin! Taskuja pikk...
Kampanjahinta 61.12 €

-20%
Haglöfs Tight S

Reppu, joka istuu selässä tiiviisti ja mukailee vartalon liikkeitä. - Pisaranmuotoiset etu- ja sivukappaleet alentavat painopiste...
Kampanjahinta 51.92 €

-20%

Yleisreppuvalikoimamme

Kaikki Haglöfsin yleisreput


Uutuus! Nyhet!

No ei tämä nyt ihan eilen meille tullut, mutta uusimpia tuotemerkkejä reppuvalikoimassamme tämä Osprey tosiaan on. Niille, jotka ei tiedä mikä tämä on, niin todella cooli reppumerkki Ameriikan Californiasta, jossa yhden miehen ompelukoneen showsta muodostui kansainvälisesti johtava kiipeily- ja vuoristobrändi. Niin ne jotkut vaan onnistuu, ja kun näitä reppuja hiplustaa ja käyttää, niin ymmärtää miksi on näin hyvin heille käynyt.

Osprey Hikelite 18

Fiksu ja kompakti päiväreppu retkelle, työmatkalla tai kouluun. Selkäosa hengittää erittäin hyvin verkkomateriaalista valmistetun ...
Kampanjahinta 64.00 €

-20%
Osprey Tempest 20

Naisille suunnattu versio Ospreyn klassikkoreppu Talonista.Erittäin laadukas reppu retkeilyyn ja urheiluun. Tempest 20:sta puuttuu...
Kampanjahinta 96.00 €

-20%
Osprey Talon 33

Erittäin laadukas reppu retkeilyyn ja urheiluun. Taloneissa on todella hyvin hengittävä selkäpaneeli ja kevyt, mutta tukeva lantio...
Kampanjahinta 103.92 €

-20%

Kaikki valikoimamme yleisreput

Ospreyn yleisreput

Nämä on kanssa ihan mahottoman hyviä

Kun design aloitetaan siitä, että on ongelma (tarttisi saada kamaa kannettua vuoristoon) ja kehitetään siihen ratkaisu (suunnitellaan tarkoituksenmukainen kantolaite) saadaan aikaiseksi uskomattoman hyvä reppu ilman kompromissejä. Toisin sanoen Lowe Alpine.

Lowe Alpine Strike 12

Pieni, kevyt ja kompakti päiväreppu tilanteeseen kuin tilanteeseen.-Irrotettava lantiovyö-Kevyt materiaali-Paikat sauvoille-Edessä...
Kampanjahinta 43.12 €

-20%
Lowe Alpine Adventurer 20
Adventurer on tyylikäs 20 litrainen päiväreppu Lowe Alpinelta.Iso vetoketjotasku, edessä pienempi vetoketjullinen tasku pikkukilkk...
Kampanjahinta 55.92 €

-20%
Lowe Alpine Guide 25

Guide on 25 litrassaan mahtava päiväreppu urbaaniin viidakkoon. Topattu sleevi läppärille ja taskut joilla saat järjestykseen kynä...
Kampanjahinta 63.92 €

-20%

Kaikki Lowe Alpinen yleisreput


Savotan eleganssia mm. muotoiluguru Harri Koskisen suunnittelupöydältä.

Savotta Reppu 101

Muotoilija Harri Koskisen suunnittelema perinteikäs arkireppu. Minimalistisen yksinkertainen reppu päivittäisten tavaroiden kantoo...
Kampanjahinta 76.00 €

-20%
Savotta Päiväreppu 202
Laskuvarjojääkäreiden LJK rinkan kanssa käytettäväksi suunniteltu 202 on jo klassikoksi muodostunut käsite. Se on äärimmäisen yksi...
Kampanjahinta 36.00 €

-20%
Savotta Jääkäri S

Jääkäri S (entinen Minijääkäri) on Jääkäri-tuoteperheen pienempi päiväreppu, jonka suunnittelussa on kerätty todella paljon käyttä...
Kampanjahinta 95.20 €

-20%

Kaikki Savotan yleisreput


Mageiluosasto

Ei sillä, etteikö nämäkin olisi muotoilun ja funktionaalisuuden huippuja, sillä ovathan ne - ennenkaikkea kyllä Rip Curl ja Oakley ovat tietenkin tunnettuja ultimaagisesta viileydestään. Näillä kelpaa kyllä olla ja mennä ihan miten päin tahansa.

Rip Curl Dome Stacka

Simppeli, yksinkertaistettu reppu, jonka iso pääosio sopii hyvin esim. kirjoille ja vaihtovaatteille.Repun etutasku sopii välipal...
Kampanjahinta 27.92 €

-20%
Rip Curl New Fader Camo

Hyvännäköinen ja reilunkokoinen reppu josta löytyy useampi tasku tavaroillesi.Tilavuus: 30 LKoko 48 cm x 33 cm x 20 cmPehmuste...
Kampanjahinta 51.92 €

-20%
Rip Curl Fresno Backpack

Näppärä reppu, joka nielee maksimissaan 15" läppärin sekä tietty A4-kokoiset paperisi ja kansiosi. Pehmustetut, säädettävät olkahi...
Kampanjahinta 55.92 €

-20%
Oakley FS Color Block Backpack

Kestävästä polyesterista valmistettu näppärä reppu, joka hyvältä näyttämisen lisäksi on myös aika toimiva pakkaus! Sivulla on verk...
Kampanjahinta 87.92 €

-20%

Kaikki Ripin ja Oakleyn yleisreput


Pienille repunkantajille

Tässä alla valikoima mitä pienimpiä reppuja aivan pienimmille arjen aloittajille päiväkotiin tai eskarikamppeitten kantoon, ei vitsit, miten voivatkaan olla suloisia:

Haglöfs Tight XS

Reppu, joka istuu selässä tiiviisti ja mukailee vartalon liikkeitä. - Pisaranmuotoiset etu- ja sivukappaleet alentavat painopiste...
Kampanjahinta 47.92 €

-20%
Deuter Kikki

Näppärä reppu perheen pienimmille. Heijastimet reppuosassa ja kantohihnoissa. Sisällä nimilappu
Kampanjahinta 36.80 €

-20%
Haglöfs Corker XS

Innovatiivisessa päivärepussa on kätevä sivuaukko. Suunniteltu nuorimmille asiakkaillemme. Päällikangas ja vuori kierrätysmateriaa...
Kampanjahinta 43.92 €

-20%
Mammut First Cargo 18L

Oma kantokassi perheen pienimmille. First Cargo sopii hyvin arjen rientoihin tai matkustamiseen. Kassissa on 2 vetoketjullista tas...
Kampanjahinta 44.00 €

-20%
Mammut First Zip 16

Kiva ja näppärä päiväreppu lapsille (2-9-vuotiaille riippuen tilavuudesta). Mukana tulee Mammutin pehmolelu. - 1 vetoketjullinen p...
Kampanjahinta 36.00 €

-20%
Deuter Schmusebär 8L

Kivan näköinen ja laadukas pikkureppu perheen pienimmille. -Mukava pehmustettu selkäosa -Pehmeät olkahihnat -Rintaremmi -Kaksi si...
Kampanjahinta 31.20 €

-20%

Kaikki lasten reput


Hyvä lippis on pääasia.

Repun lisäksi asianmukaiseen arkipukeutumiseen kuuluu tietenkin myös lippalakki.
Kaikenlaisia päähineitä monenlaiseen käyttötarkoitukseen niin vapaa-aikaan, näyttäytymiseen, kuin perusulkoiluunkin. Kas tässä joitain näytteitä suosituimmista malleistamme:

Mons Royale Connor Cap Box Logo

Klassinen snap backi Monsin logolla.Materiaali: 100% puuvillaa, 120gsm
Kampanjahinta 20.93 €

-30%
La Sportiva Trail Trucker
Mukava capsi lörpöllä lipalla.
Kampanjahinta 23.03 €

-30%
Oakley Sliver 110 O-Justable FlexFit Hat

Aika liukas lippis ja vieläpä Oakleyn logolla. Huh!
Kampanjahinta 18.13 €

-30%
Oakley Latch 5 Panel LX

Pehmeästä puuvillasta valmistettu 5 paneelinen hyvin hengittävä capsi. Säädettävä koko.-100% Puuvillaa-Ilmastointiaukot lippiksen ...
Kampanjahinta 23.89 €

-20%
Oakley O-Justable Metal Hat

Suoralippainen capsi metallisella Oakleyn logolla ja autenttisella New Era® 9FIFTY™ -muotoilulla. 80% Acrylic, 20% Wool
Kampanjahinta 24.50 €

-30%
Oakley FP Printed Snap-Back
Tyylikäs lippis ruutukuosilla. Kosteutta hylkivää Hydrofree™-flanellia. Takana nahkainen strap-back-remmi, jolla voi säätää lippik...
Kampanjahinta 23.17 €

-20%
RAB Forge Cap
Tyylikäs Rabin lippis.
Kampanjahinta 23.17 €

-20%
Black Diamond Flat Bill Trucker Hat

Bläkkärin tyylikäs lippis kaupungille ja kujille. One size fits all! 100% polyester.
Kampanjahinta 17.50 €

-30%

Valikoimamme kaikki lippikset käyttötarkoituksittain


Muista hei myös näiden kaikkien muiden ihanuuksien keskellä:

KAIKKI TARJOUSTUOTTEET

KAIKKI POISTOHINTAISET


Tällä erää tämmöstä, toisella kertaa tommosta. Mukavaa arjen valmistelua, mutta älkäähän nyt vielä hötkyilkö, sillä onhan (useimmilla onnekkailla) tätä lomailun lystiä kuiteskin vielä jonninmoinen erä jäljellä. Viikonlopun pitäisi joka tapauksessa olla lämmin (ajoittaisia ukkoskuuroja todennäköisesti, enkä ihmettele), joten nauttikaamme siitä.