Lomalla on aikaa retkeillä

Kesäloma on yhä useammalla käsillä parhaimmillaan ja kekaroillahan on koulut sun muut eskarit ja päiväkodit vissiin jo päättyneet. Tämä meinaa sitä, että perheen keskeistä vapaa-aikaa piisaa reiluin määrin.

Mikäs sen parempaa kuin viettää aikaa koko köörin kesken metsässä retkeillen ja luontohommia duunaillen. Ollaan kerätty alle kaikenmoista, mitä nyt ainakin voisi tarvita parin yön metsäreissulla.

Alkuun nyt kuitenkin vielä muikkarina viimeviikkoinen megatarjous elikkä tätä Forerunner 610 + sykevyö -settiä olisi saatavilla edelleen muutama kipale mustana. Jos on siis treenaamista/juoksua varten rannetietokone hakusessa, niin tämän edullisemmin laadukasta ja asiallista vehjettä ei saa kyllä varmaan, ei niin mistään.

Forerunner 610 näyttää tarkat tiedot esimerkiksi matkasta, tahdista, GPS-sijainnista, sykkeestä ja kaloreista. Lisäksi se voi ohjata sinut takaisin juoksureittisi lähtöpisteeseen. Löydät vieraassakin harjoittelupaikassa aina takaisin.

Miksi ihmeessä tämän kaiken saa sitten niin naurettavaan hintaan? Tuotteessa ei ole alkuunkaan mitään vikaa - ainoa on, että uutta on pukannut rinnalle, niin eiköhän me näistä nyt luovuta puoli-ilmaiseksi. Näitä on tämä olemassaoleva varasto jäljellä, joten nopeimmat syövät hitaimmat, niin se vaan on. Tarjous on voimassa niin kauan kuin noita kamppeita riittää, lisää ei tietystikkään tule.


Garmin Forerunner 610 + sykevyö, Musta

Todella viileä kosketusnäytöllinen GPS-urheilukello josta eivät ominaisuudet lopu ihan heti kesken. Forerunner 610 näyttää tark...
Poistohinta 99.00 €



Kaikki Garminin rannetietokoneet

Kaikki rannetietokoneet merkeittäin


Liikuteltava lomahotellihuone

Isommankin porukan majoittamiseen löytyy jos jonkinlaista laadukasta, kestävää ja kevyttä telttaa. Valikoimaa on aikalailla laidasta laitaan, perustelttaa edullisemmalla hinnalla. Ominaisuuksien ja yksityiskohtien lisääntyessä myöskin hinta lisääntyy, mutta voi pojat, että rahallensa saa kyllä myös vastinetta.

Hannahin Tribe-teltta on tarkoitettu 4-5 hengelle.  Teltassa on tilava eteinen, jossa on kaksi erillistä sisäänkäyntiä. Sisäteltan korkeus 160 cm. Ulkoteltan vesipilariarvo 3000 mm.

Akka & Abisko Endurancessa on ulkoteltan materiaalina käytetty Fjällrävenin uutta korkealaatuista TripleRip-nailonia. Siinä on innovatiivinen rakenne, jossa on yhdistetty kahta eripaksuista kangasta – 20 denieriä yläosassa ja 40 denieriä alhaalla, missä hankaus on suurinta. Näin teltasta on saatu erittäin kestävä kevyestä painosta huolimatta. Muiden Fjällrävenin telttojen tapaan myöskään Abisko Endurance 4 ei sisällä PVC-muovia, ja se on palokyllästemyrkytön. Siinä on myös fluorihiilitön käsittely.

Hilleberg Saitaris on ehdoton valinta, kun haluat sekä suuren ja leppoisan teltan perus nautiskeluretkeilyyn, mutta haluat kestävän base camp -tasoisen teltan porukallesi ihan mihin vain olosuhteisiin - lähinnä niihin vähän vaativampiin sellaisiin. 

Hannah Tribe

Hannahin Tribe leiriteltta on tarkoitettu 4-5 henkilölle. Erinomainen isommalle porukalle tai perheelle. Se on osa Hannahin Comfor...
Hinta 330.00 €

Fjällräven Akka Endurance 4

Uuden Endurance-telttaperheen perustana on vanha suosikki Akka, jota on kehitetty päivitetyillä materiaaleilla, tarkkaan mietityil...
Hinta 819.00 €

Fjällräven Abisko Endurance 4

Kevyt ja vakaa tunneliteltta, jossa on tasakorkuinen sisäteltta ja pääabsidi. Helppo pystyttää, hyvä ilmanvaihto ja käytännöllisiä...
Hinta 1229.00 €

Hilleberg Saitaris

Hinta 1884.90 €


Valikoimamme kaikki teltat ja majoitteet

Valikoimamme kaikki neljän hengen teltat


Hyvä ja mukava makuupussi takaa levolliset unet. 

Makuupussin sopivuutta nukkujalle ei pidä missään tapauksessa väheksyä. Lapsille on suunniteltu Deuterin toimesta makuupusseja, jotka kasvavat pienen mukana. 

Deuter Little Star pitää lapsen lämpimänä. Tämä muokkautuva makuupussi voidaan lyhentää lapsen kokoa vastaamaan, ja lapsen kasvaessa se kasvaa kokoa isommaksi vetoketjun avulla.

Deuter Starlight on valintasi, kun lapsi on jo vähän isompi. Tästä makuupussista lapsi ei kasva ulos aivan hetkessä. Tässä pussissa on sama idea kuin pienempien ihmisten Little Starissa, eli jalkatilan vetoketju voidaan sulkea ja makuupussi lyhenee lapsen mitoille sopivaksi ja samalla jalat pysyvät eristyksissä kylmältä tehokkaasti.



Deuter Little Star EXP

Little Star pitää lapsesi lämpimänä. Tämä muokkautuva makuupussi voidaan lyhentää lapsen kokoa vastaamaan,ja lapsen kasvaessa, se ...
Hinta 69.90 €

Deuter Starlight EXP

Lapset kasvavat nopeasti. StarLight EXP auttaa lapsia nauttimaan ulkoilusta jo varhaisella iällä. Tästä makuupussista lapsi ei kas...
Hinta 79.90 €


Kaikki lapsille suunnitellut makuupussimme



Höyhenenkevyet unet untuvapussissa

Männäviikonlopun retkeilyiden jälkeen allekirjoittanut ei voi suositella kesäretkeilyynkään mitään muuta kuin untuvapussia. Untuva lämmittää viileinä kesäöinä tehokkaasti, mutta toisaalta aamun valjetessa ja auringon paistaessa pussissa olo ei tunnu yhtä tukalalta kuin keinokuitupussissa.

RAB Ascent 300 -pussi on puhtaasti kesäkäyttöön suunnattu, jolla tietenkin pärjää viileämmässäkin kesäyössä mainiosti.

Deuterin Neosphere on erinomainen ja erittäin järkevän hintainen pussi monipuoliseen kesäretkeilyyn, ja sillä pärjää mainiosti keväästä syksyyn. 

RAB Ascent 300 LZ

Comfort 7°C Limit 2°C Extreme -13°C Makuupussi kesäkäyttöön. Kestävää ja kevyttä Pertex® Microlight® kangasta. Leikkaus muumi...
Hinta 239.00 €

Deuter Neosphere -4°

EN 13537 +2 ºC comf, -4 ºC lim, -20 ºC ext Neosphere sarjan kevyempi versio - Sisätasku pikkutavaroille - Lämpökaulus - Kaksisu...
Hinta 269.00 €


Untuvapussit kesäretkeilyyn

Untuvapussit kolmen vuodenajan retkeilyyn

Valikoimamme kaikki makuupussit




Monesti tuntuu, että makuualustoihin ei kiinnitetä niin paljoa huomiota kuin mitä kunnon alusta ansaitsisi. Kylmillä keleillä tietysti makuualustan eristys nousee jo ihan toisenlaiseen merkitykseen, mutta kesäiset mukavat unet ja köllöttelyt maistuvat oikein erityisen makoisilta, kun on kunnon alusta.

Exped ja Therm-a-Rest lukeutuvat molemmat lipulaivamerkkeihimme alustojen osalta ja valikoimaa on monenlaisiin olosuhteisiin ja eri hintaluokissa.

Exped Airmat Lite on mukava, kevyt, pieneen tilaan pakkautuva ilmatäytteinen patja plussakeleille.

Therm-a-Rest ProLite on taas itsestään täyttyvä ilmaeristeinen amkuualusta kolmen vuodenajan retkeilyyn. Todella ergonominen ja lämmin patja.

Therm-a-Rest NeoAir taas on kevyt, mukava ja erittäin lämmin all season -patja. Patja on lämmin vuodenajasta riippumatta. Hyvä valinta ihmiselle, joka retkeilee kaikkina vuodenaikoina. Mukana paristoilla toimiva Mini Pump (2xAA, paristot ei mukana) ja korjaussarja. Tästä löytyy muuten myös yksi napsu pienempää kokoa, jos ei näin valtavaa patjaa tarvitse. 


Exped Airmat Lite 5 M

Mukava ja kompakti ilmatäytteinen patja. Käyttölämpötilasuositus: 5 °C R-arvo: 1.70 Koko: 5 cm x 183 cm x 52 cm Paino: 540g + pus...
Hinta 59.90 €

Therm-a-Rest ProLite Regular

Thermarest Prolite Regular on uusittu ja paranneltu versio Prolite 3 reg -mallista. Kolmen vuodenajan itsetäyttyvä makuualusta. ...
Erikoishinta 109.00 €

Therm-a-Rest NeoAir All Season

Kevyt,mukava ja erittäin lämmin all season patja. Patja on lämmin vuodenajasta riippumatta. Hyvä valinta ihmiselle joka retkeilee ...
Hinta 202.00 €


Kaikki ilmatäytteiset makuualustat tyypeittäin

Kaikki solurakenteiset makuualustamme



Perinteinen Trangia on varma valinta. On myös kätevää, että Trangia on valmistanut muutamaa eri kattilasarjakokoa erilaisiin tarpeisiin. Jos on porukalla menossa, niin tämä 25-sarjan setti on justiinsa hyvä. Trangiat tulevat oletusarvoisesti nestemäisellä polttoaineella, mutta kaasutöhötyksen ystäville löytyy myös Trangiaan sopivat lisäosat kyllä.


Trangia Retkikeitin 25-1 UL, 2 kattilaa ja paistinpannu (Ultra Light alumiini)

Trangian uusi Titanium -tuotteet korjaava Ultra Light -sarja, jotka soveltuvat kantamusten painosta tinkiville. Ultra Light materi...
Hinta 49.90 €


Kaikki valikoimamme Trangiat

Valikoimamme nestepolttokeittimet merkeittäin

Kaikki valikoimamme keittimet



No tässä on nyt tämä yllä hehkutettu kaasupoltin Trangiaan. Elikäs tuo muoto ja koko passaa sellaisenaan nestepolttimon tilalle ja Trangiasta löytyy itseasiassa myös läpivientireikä tuolle kaasuletkulle, joten kokonaisuus on jämäkkä ja tukevasti alustallaan seisova. Kaasupoltin on tarkoitettu vain Primus-kaasusäiliöille 2202 ja 2207 (propaani-butaanikaasuseos). Kaasusäiliöitä on myynnissä tietenkin meillä, mutta myös useimmissa rautakaupoissa, hyvin varustelluilla huoltsikoilla ynnämuissa, eli saatavuus myös tienpäällä on oikein hyvä.

Huomaathan, että kaasuja ei valitettavasti ole mahdollista toimitella postitse, joten tervetuloa ostamaan meiltä paikan päältä taikka lähimmästä kaasua myyvästä liikkeestä tietenkin.  

Trangia Kaasupoltin Trangia 25 ja 27 -retkikeittimiin

- Kaasupoltinta voidaan käyttää Trangian 25- ja 27- keittimien kanssa perinteisen nestepolttimon sijasta. - Kaasupoltin on tarkoi...
Erikoishinta 46.90 €


Kaikki valikoimamme polttimot



Täytyyhän ne eväät jostain/jollain syödäkin

Ruokatauko on retken paras osa ja koko homman kohokohta. Valikoimassamme on paljon astioita ja asioita, jotka helpottavat maastossa ruokailua.

Spork on legendaariseen kulttimaineeseen noussut monitoimiruokailuväline, moderni LuHa, joka edullisesta hinnastaan huolimatta kestää käyttöä ja on toiminnallisuudessaan ja käyttömukavuudessaan aivan huikea vehje.

Samaan sarjaan liittyy tämä LMF:n MealKit, jonka 2.0 versiossa on paljon paranneltuja lisäosia ja -ominaisuuksia edeltäjäänsä verrattuna. Settiin kuuluu pohjan syvä lautanen ja kannen matala lautanen (muodostavat yhdessä kuljetusrasian ja erillään ne toimivat ruokailukulhoina, syvässä lautasessa pidike Sporkille), kokoontaittuva Pack-up-Cup -juomakuppi juomakannella, leikkuulauta siivilällä, Spork Original -aterin (lusikka-haarukka-veitsi) sekä kaksi eri kokoista ja muotoista tiivistä SnapBox-pikkurasiaa, jotka toimivat tarvittaessa myös varusteiden säilytyskoteloina pitäen tavarat kuivina. Toimitetaan uudenlaisen valjaan kanssa, jonka ansiosta kokonaisuus pysyy käytännöllisenä pakkauksena.

MealKit 2.0 on pinottava, tiskikoneen ja mikron kestävä ja helppo puhdistaa. Materiaalit ovat BPA-vapaita ja kestävän kehityksen ajattelua edustavia: astiasarja on nimittäin kierrätettävää polypropyleeniä. 

Frozzypack on ainutlaatuinen eväsrasia, jonka pakastimessa jäähdytettävä kansi pitää evääsi tuoreina tuntikausia. Ei ylimääräisiä kylmäkalleja, vain äärimmäistä nopeutta, helppoutta ja yksinkertaisuutta. Tämä ruotsalaisen perheenäidin keksimä arkielämää helpottava loistava tuote on palkittu mm. Home & Deco Trophylla 2012, Formex Formidable -palkinnolla 2011 ja esitelty Ambiente solutions -näyttelyssä vuonna 2013. Frozzypack pitää ruoan viileänä 7 tuntia huoneenlämmössä ja maksimaalisen jäähdytystehon rasia säilyttää oltuaan pakastimessa 10 tuntia ennen käyttöä. 


Light My Fire Lusikkahaarukka Spork Original
Alkuperäinen Spork Original lusikka-haarukka-veitsi -yhdistelmäaterin. Käytännöllinen varuste joka soveltuu monikäyttöisyytensä an...
Hinta 1.80 €

Light My Fire MealKit 2.0

Uudenaikainen astiasarja, joka tekee ruokailusta helppoa niin työpaikalla, luonnossa, veneessä, pyöräretkellä kuin kaupungillakin....
Hinta 19.90 €

Frozzypack Original
Frozzypack on ainutlaatuinen eväsrasia, jonka pakastimessa jäähdytettävä kansi pitää evääsi tuoreina tuntikausia. Ei ylimääräisiä ...
Hinta 18.90 €


Kaikki valikoimamme säilytysastiat

Muut astiat: kipot, kupit, pullot sun muut



Loppu se ininä

Luonnon helmassa on toki ihanaa nauttia ympäristön monimuotoisuudesta, mutta rajansa kaikella. Oma raja kulkee mm. hyttysten sietämisessä.
Thermacell hyttyskarkoitin on erinomainen vehje pitämään nuo ärsyttävän verenimijät poissa omalta tontilta.

ThermaCELL®:in vaikuttava ainesosa on nimeltään d-Alletriini, joka kuuluu pyretroideihin. Pyretroidit ovat pyretriinin synteettisiä muotoja. Pyretriini on luonnossa esiintyvää karkoteainetta, jota tuottavat eräät krysanteemikasvit. Hyttyset karttavat tätä ainetta. ThermaCELL® lämmittää karkotetyynyä, jolloin torjunta-aine höyrystyy ja muodostaa laitteen ympärille noin 20 m2 suoja-alueen 10–15 minuutissa.
Tehoainemäärät ovat pieniä – ne eivät tapa hyttystä, mutta karkottavat ne erittäin tehokkaasti. Karkotetyynyssä on 0,51 grammaa tehoainetta.

Paras tulos saadaan tuulelta suojaisessa paikassa, patiolla, parvekkeella ja retkipaikalla, kun laite asetetaan lähelle maan pintaa. Tuulisemmalla säällä laite kannattaa asettaa tuulen yläpuolelle. Näin höyrystyvä torjunta-aine leviää halutulle oleskelualueelle.

Pakkaus sisältää: ThermaCELL-laitteen ja tarvikkeet noin 12 tunnin käyttöä varten (kaasusäiliön ja kolme karkotetyynyä). Noilla paketin mukana tulevilla aineilla pöhöttelee jo ihan hyvän aikaa, mutta eivät nekään ikuisesti kestä. Tarjolla on toki näitä täyttöpakkauksia myös, jotka sisältävät 12 kpl karkoitetyynyjä ja 4 kaasusäiliötä.

ThermaCELL Hyttyskarkoitin

Hajuton suoja hyttysiä vastaan ulkokäyttöön. Vihdoinkin Suomen markkinoille on tullut ratkaisu, joka karkottaa hyttyset todella...
Hinta 28.90 €

ThermaCELL Täyttöpakkaus R-4 säästöpakkaus, (4 kaasusäiliötä ja 12 karkotetyynyä).

Pakkaus sisältää: Tarvikkeet noin 48 tunnin käyttöä varten (4 kaasusäiliötä ja 12 karkotetyynyä). Jos karkoittimen käytössä on ...
Hinta 27.80 €


Kaikki hyttystenkarkoituslaitteet

Kaikki hyttyskarkoitteet

Kaikki hyönteisverkot ja -karkoitteet



Riippumattoa parempaa ei ole.

Kunnollisen telttaleirin pihavarustukseen kuuluu ehdottomasti riippumatto, tästä kiistattomasta faktasta ei voi edes neuvotella. Näin on. Kevyeen ja pieneen tilaan pakkautuva laskuvarjokankaasta valmistettu riippumatto on kestävä ja kulkeutuu helposti mukaan retkelle, mökille, pihalle, reissuille... minne vaan.

Huomaa myös kätevät, valmiiksi solmitut kiinnitysnarut, joilla riippumaton kiinnittäminen puiden väliin onnistuu hetkessä. Varuste.net suosittelee varauksetta.

Tower Hill Riippumatto XXL -kahdelle hengelle

Pieneen tilaan pakkautuva laskuvarjokankainen riippumatto on helppo ottaa mukaan vaellukselle, mökille, ulkomaan reissuille jne. ...
Hinta 30.90 €

Ticket To The Moon Hammock kiinnitysköysipussi, sis. 2 x 2m solmittu 5mm naru

Valmis kiinnitysratkaisu riippumaton ripustamiseen. Mukana kuljetuspussi jossa riippumaton molempiin päihin valmiiksi kaksin kerro...
Erikoishinta 12.90 €


Koko riippumattovalikoima (aikuisille ja lapsille)

Kiinnitysköydet ym. riippumattoiluun liittyvä



Ulkoilmahuvituksia

Jos luonnon tutkiminen ja makkaranpaistaminen alkaa kyllästyttää, ja tarttisi saada jotain järkevää riehumista aikaiseksi, niin suositamme erilaisia heiteltäviä asioita. Toi Aerobie Rocket Football on värikäs ja pehmeä, erinomaisilla heitto-ominaisuuksilla valmistettu heiteltävä torpedon muotoinen jenkkifutis-tyyppinen juttu. Tuo lentää hämmästyttävän hyvin erinomaisella spiraalimaisella kierteellä. Aivan sikahauska.

Toinen toimiston suosikki on tuo ehkäpä maailman paras ja pisimmälle lentävä kiekko, elikäs samaisen Aerobien valmistama Pro Ring. Tuolla renkaalla on päästy aikanaan Guinnesin Ennätysten Kirjaan tuloksella 406m - pystytkö itse nokittamaan tuloksen?


Aerobie Rocket Football

The Aerobie Rocket football's patented curved fins and small diameter create spectacular spirals and long distance flights. Its cu...
Hinta 8.90 €

Aerobie Pro Ring

Sprint Ringin suurempi isoveli. Guinnessin ennätysten kirjan mukaan tällä kiekolla on heitetty pituutta maailmanennätysmatka 1333 ...
Hinta 13.90 €


Ranta- ja freestylekiekot

Muut aiheeseen liittyvät lelut ja pelit



Nesteytys on ihan olennainen juttu ja tarjolla onkin jos jonkinlaista putelia eri väreissä, eri kokoisina ja erilaisin ratkaisuin.

Pikkutyypeille erinomainen valinta on tuo Nalgenen Grip n Gulp -pullo, jossa kätevä juomista helpottava kaatonokka, ja pullon muu muotoilu tukee pienissä käsissä pysymistä hyvin. Vähän isommille itsensä nesteyttäjille tarjolla on Nalgenelta ja myös muilta valmistajilta vaikka ja mitä - valitse suosikkisi. Juomapullon mielekkyys kannustaa tasaiseen nesteytykseen, eli ei pidä väheksyä juomapulloa tärkeänä perehtymistä ja fiilistelyä vaativana varusteena.


Nalgene Grip n Gulp

Hinta 10.00 €

Nalgene Wide Mouth 1,0L

Nalgenen Wide Mouth juomapullot ovat monikäyttöisiä ja kestäviä. Pullossa on 63 mm kaula ja mitta-asteikko. Pullon voi pestä astia...
Hinta 14.50 €


Valikoimamme kaikki juomapullot



DROPP: Pullo sulla, femma Itämerelle.
Saimme näitä kaunokaisia lisää!

Tue Itämerityötä tällä kauden trendikkäimmällä SIGGin valmistamalla, laadukkaalla juomapullolla. Jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5€ lyhentämättömänä Itämerityöhön. Ei muuten ihan huono diili.

Lahjoitusvarat ohjataan Helsingin yliopiston Itämeri-tutkimukseen. Lahjoituksilla hankitaan uusia mittauspoijuja, joiden avulla seurataan miten ilmastonmuutos ja rehevöityminen vaikuttavat rannikkoalueiden herkkään ekosysteemiin.

Tuote on valmistettu puristamalla 100% alumiinikiekkoja, minkä ansiosta pullo on saumaton ja kierrätettävä. Sisäpinnassa EcoCare-pinnoite. Ei sisällä BPA-yhdisteitä. Ei sovellu kiehuvan veden kuljettamiseen, max lämpötila 40 astetta. 


DROPP Itämeri -juomapullo 0,6L

DROPP ITÄMERI-JUOMAPULLO 0,6 LITRAA Design Robin Falck ja DROPP. Valmistanut SIGG.    Tuote on valmistettu puristamalla 100% alumi...
Hinta 24.90 €




Jotta kaiken ylläolevan saa napattua ja kuljetettua helposti kohteeseen, suosittelemme sopivanlaisen kantolaitteen hankintaa. Fjällrävenin anatomisesti muotoillut rinkat ovat äärimmäisen mukavia kantaa ja kokoja ja malleja löytyy niin, että jokaiselle löytyy varmasti sopiva. 

Tossa alla on esitelty Fjellun Abisko-sarjan rinkkaa ja myöskin samaisen kettufirman valmistamaa Kajkaa. Huomioi, että noita löytyy monen eri kokoisia ja muutamassa kauniin perinteisessä värivaihtoehdossa, naisten ja miesten mallit mainittu erikseen.


Fjällräven Abisko 65

Kevyt ja siro vaellusrinkka, jota on erittäin mukava kantaa kumpuilevassa maastossa. Kapea malli ja pelkistetty muotoilu. Fjällrä...
Hinta 219.00 €

Fjällräven Abisko 65 Women

Kevyt ja siro naisten vaellusrinkka, jota on erittäin mukava kantaa kumpuilevassa maastossa. Kapea malli ja pelkistetty muotoilu. ...
Hinta 219.00 €

Fjällräven Kajka 85

Yksinkertainen, vahva ja täynnä hyviä ominaisuuksia. Retromaisen ulkonäön lisäksi Kajka on erittäin laadukas Fjällrävenin muiden ...
Hinta 359.00 €


Anatomiset rinkat, alle 70 litraa

Anatomiset rinkat, yli 70 litraa

Koko rinkkavalikoimamme



Lapsen mitoituksella valmistettu rinkka takaa miellyttävän kantokokemuksen myös perheen pienimmille tyypeille. 
On todella tärkeää, että lapsen rinkka on mukava ja kevyen tuntuinen kantaa. 

Deuter Fox 30 Lasten rinkka

Tilava ja laadukas rinkka lapsille. Toimivat ja helppokäyttöiset ominaisuudet, kestävät materiaalit ja mukava kannettavuus. Om...
Hinta 85.00 €


Lasten rinkat


Kyllä näillä jo alkuun pääsee, ja mitä tästä jäi puuttumaan löytyy varmasti täältä meiltä. Tervetulot myymälään ihmettelemään tai antoisia surffailuja verkkokaupan puolella. Kesä on retkeilyn kulta-aikaa ja loma tärkeintä aikaa yhdessäololle, joten ottakaahan kaikki ilo irti näistä. Onpahan sitten mitä muistella marraskuun räntäsateissa kotona käkkiessä. 

Mukavia kesäretkiä!

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä, ilmoitattehan siitä vastaamalla tähän viestiin, muut yhteydenotot alla olevaan osoitteeseen.)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net