Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.
Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin.
Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Tips for winter hikers Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
How to choose hiking boots Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Rubber boots» Zimné čižmy»
Nokian jalkineet Naali
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (225)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Rubber boots» Zimné čižmy»
Nokian jalkineet Kaira zimné čižmy
Kampaňová cena od 69,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (287)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Turistická obuv» Bez membrány»
Hanwag Tashi
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (146)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Turistická obuv» S membránou» Pánske»
Hanwag Tatra II Wide GTX
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (149)
Dostupné skladom
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Páperové papuče»
Rab Cirrus Hut Slipper
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Páperové papuče»
Carinthia G-LOFT Windstopper Booties
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (31)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Páperové papuče»
Exped Down Sock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Topánky» Páperové papuče»
Rab Cirrus Hut Boot
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
Dostupné skladom
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Shell jackets» Pánske»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (146)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Shell jackets» Dámske»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (64)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Shell jackets» Pánske»
Patagonia Torrentshell 3L Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Shell jackets» Pánske»
Patagonia Triolet Jacket Mens
429,90 €Výpredajová cena od 293,53 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Dostupné skladom
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Välikerros
Välikerroksen idea on olla aliman kerroksen ja kuorikerroksen välissä. Osuva nimitys tälle käsitteelle siis sikäli. Välikerros voi olla melkein mitä vaan, mitä keli vaatii. Collegepaita /huppari , fleece , villapaita , ohut pitkähihainen tai vaikka kevytuntuvatakki . Kannattaa hieman perehtyä, että millaista säätä voisi olla kohteessa tarjolla vaelluksen / retken ajankohtana, niin osaa vähän hahmotella että mitä kaikkea tarvitaan mukaan.
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Košele» Mikiny s kapucňou» Pánske»
Devold Nibba Jacket w/Hood Mens
Kampaňová cena od 119,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Košele» Fleece» Pánske»
Patagonia Better Sweater Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Košele» Svetre» Pánske»
Devold Nansen Sweater High Neck
Kampaňová cena od 125,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Košele» S dlhým rukávom» Pánske»
Patagonia Long-Sleeved P-6 Logo Responsibili-Tee Mens
49,90 €Výpredajová cena od 35,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
Dostupné skladom
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Páperové bundy» Dámske»
Fjällräven Snow Flake Parka Womens (2023)
Kampaňová cena od 259,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Páperové bundy» Dámske»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Páperové bundy» Pánske»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Páperové bundy» Dámske»
Fjällräven Expedition Long Down Parka Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Dostupné skladom
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Bundy zo syntetického vlákna» Pánske»
Fjällräven Nuuk Lite Parka Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Bundy zo syntetického vlákna» Pánske»
Fjällräven Nuuk Parka Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Bundy zo syntetického vlákna» Dámske»
Carinthia MIG 4.0 Jacket Lady
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Bundy» Padded jackets» Bundy zo syntetického vlákna» Dámske»
Fjällräven Nuuk Parka Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Dostupné skladom
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Pokrývky hlavy» Čiapky» Beanies»
Fjällräven Byron Hat
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (147)
Dostupné skladom
»
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Pokrývky hlavy» Čiapky» Beanies»
Fjällräven 1960 Logo Hat
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Pokrývky hlavy» Čiapky» Beanies»
Buff Merino Heavyweight Beanie
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Pokrývky hlavy» Čiapky» Beanies»
Fjällräven Byron Hat Thin
42,90 €Výpredajová cena od 28,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
Dostupné skladom
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Šály,nákrčníky atď» Nákrčníky»
Buff Heavyweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Šály,nákrčníky atď» Nákrčníky»
Buff Midweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Šály,nákrčníky atď» Nákrčníky»
Buff Lightweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (103)
Dostupné skladom
Športy» Outdoorové aktivity» Oblečenie» Šály,nákrčníky atď» Nákrčníky»
Mons Royale Double Up Neckwarmer
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Dostupné skladom
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Rinkka
Rinkan valinta riippuu taasen tehtävästä matkasta ja kannettavan kaman määrästä. Valittavana on anatomisia rinkkoja, putkirinkkoja ja matkailurinkoiksi kutsuttuja kantolaitteita, joiden juju on käytettävyydessä, ei niinkään kantamisessa vaikka ovat siinäkin mielessä ihan OK.
Anatomiset rinkat ovat yleisimmin käytössä olevia rinkkoja. Anatomiset rinkat koetaan usein myös putkirinkkaa monikäyttöisemmäksi esimerkiksi matkailtaessa.
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Savotta Jääkäri L
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (356)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Kestrel 68
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 100
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (29)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 85
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (54)
Dostupné skladom
Putkirinkoissa rinkan rungon muodostaa metallinen tai komposiittimuovinen kehikko, johon on kiinnitetty kantojärjestelmä ja reppuosa. Kehikko on reppuosan ulkopuolella. Putkirinkka toimii jäykkyytensä ansiosta erinomaisesti painavien lastien kuljettamiseen. Pidemmille reissulle putkirinkat sopivat hyvin, sillä makuualustan, teltan ja makuupussin voi kiinnittää ulkopuolelle helpommin kuin anatomisissa rinkoissa. Kahdesta putkirinkasta saa hätätapauksessa mallista riippumatta improvisoitua kelvolliset hätäpaarit.
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» S trúbkovým rámom»
Savotta Jääkäri XL
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (150)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» S trúbkovým rámom»
Savotta Jääkäri XL + Side Pockets
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (43)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» S trúbkovým rámom»
Eberlestock F1 Mainframe Pack
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» S trúbkovým rámom»
Mystery Ranch Terraframe 3-Zip 50
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Dostupné skladom
Matkailurinkoissa kantolaitteen saa usein jemmattua rinkan sisään, jolloin kantolaitteen hihnat eivät jää jumiin lentokenttien liukuhihnoilla. Rinkan sisältöön on usein helpompi päästä käsiksi, sillä matkailurinkat eivät välttämättä aukea ylhäältä kuten tavalliset rinkat, vaan matkalaukun tavoin edestä.
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Travel backpacks»
Osprey Farpoint 40
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Travel backpacks»
Osprey Fairview 40 Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Travel backpacks»
Osprey Fairview 55 Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Ruksaky» Travel backpacks»
Osprey Farpoint 55
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
Dostupné skladom
How to choose a backpack
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Baliace vrecká»
Savotta Trinket Pouch - Hook back
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (144)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Baliace vrecká»
Savotta Trinket Pouch - Standalone
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (104)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Baliace vrecká»
Osprey Ultralight Packing Cube Set
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Baliace vrecká»
Savotta Rolltop Stuffsack Mesh
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
Dostupné skladom
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää.
Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Waterproof bags atď» Vodácke vaky»
Sea to Summit Ultra-Sil Dry Bag
Kampaňová cena od 18,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Waterproof bags atď» Vodácke vaky»
Lowe Alpine Drysack
Kampaňová cena od 12,72 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (35)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Waterproof bags atď» Waterproof Accessory Bags»
Sea to Summit TPU Guide Accessory Case Waterproof
Kampaňová cena od 18,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Waterproof bags atď» Waterproof Accessory Bags»
Fidlock Hermetic Dry Bag Medi
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (14)
Dostupné skladom
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon.
Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon.
Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Športy» Turistika» Čistenie vody» Čističe vody»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (125)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Čističe vody»
Grayl UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Čističe vody»
Katadyn Befree Water Filtration System 1L Tactical
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (77)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Čističe vody»
Grayl UltraPress Titanium 500ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Športy» Turistika» Čistenie vody» Prípravky na čistenie vody»
Katadyn Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (129)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Prípravky na čistenie vody»
Katadyn Micropur Classic MC 10'000P 100g
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Prípravky na čistenie vody»
Katadyn Micropur Classic MC 1T
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Prípravky na čistenie vody»
Katadyn Micropur Antichlorin MA 100F
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Dostupné skladom
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Športy» Turistika» Hygiena» Kempingové sprchy»
Tactical Foodpack Outdoor Shower
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Čistenie vody» Čističe vody»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (125)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Hygiena» Vlhčené utierky»
Sea to Summit Wilderness Wipes Compact
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (38)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Hygiena» Dish washing detergenty»
Sea to Summit Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Toaletné tašky»
Fjällräven Gear Pocket
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Hygiena» Dezinfekčné prostriedky»
Care Plus Clean - pro hygiene gel, 30ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Hygiena» Balzamy na pery»
Duke Cannon Cannon Balm 140 Tactical Lip Protectant, SPF 30
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Hygiena» Opaľovacie krémy»
Care Plus Sun Protection Everyday Lotion SPF50+, 100ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Dostupné skladom
Päiväreppu
Monissa retkeilyyn suunnitelluissa päivärepuissa on kehittynyt kantojärjestelmä, useimmiten varustettuna lantiovyöllä. Päivärepuissa on yleisrepuista poiketen usein myös teknisiä ominaisuuksia, kuten nestesäiliön letkun läpivienti, kompressiokiristimet ja repun ulkopuoliset varustekiinnitysmahdollisuudet. Pidemmillä reissuilla on kiva, että on pieneen tilaan menevä päiväreppu pakattuna rinkkaan, johon voi ottaa mukaan päiväretken verran kamaa jos esimerkiksi pitää leiriä tietyssä paikkaa, josta käsin muodostelee päivittäin erilaisia päiväretkiä. Laadukas ja tarkoituksenmukainen päiväreppu on yllättävän tärkeä mukavuustekijä.
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Batohy» Jednodňové batohy»
Savotta Jääkäri M
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (370)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Batohy» Jednodňové batohy»
Savotta Jääkäri S
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (167)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Batohy» Jednodňové batohy»
Fjällräven Kajka 35
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Ruksaky, batohy, tašky» Batohy» Jednodňové batohy»
Savotta Jääkäri M + Side Pockets
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (99)
Dostupné skladom
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» 2 person tents»
MSR Hubba Hubba NX
Kampaňová cena 445,47 €
1.75 kg
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (308)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» 2 person tents»
Fjällräven Abisko Shape 2
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (76)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky»
Carinthia Observer Plus
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Campingové stany»
Helsport Valhall Outer Tent
Kampaňová cena od 879,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
Dostupné skladom
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks Frontline Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (335)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Tree Tents and Hammocks»
Ticket To The Moon Original Pro Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks DD SuperLight Frontline Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (48)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock Explorer Deluxe Zip
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.
Ideas for using a tarp
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Shelters a tarps»
DD Hammocks DD Tarp 3x3
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (350)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Shelters a tarps»
Hilleberg Tarp 20 XP
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Shelters a tarps»
DD Hammocks SuperLight Tarp
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (142)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Stany a prístrešky» Shelters a tarps»
Bushmen Thermo-Tarp 3 x 3m
Kampaňová cena od 67,40 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Dostupné skladom
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Športy» Turistika» Prvá pomoc a medicínska starostlivosť» Lekárničky»
Mammut First Aid Kit Pro
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Prvá pomoc a medicínska starostlivosť» Lekárničky»
Care Plus First Aid Kit - Waterproof
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Dostupné skladom
Športy» Turistika» Prvá pomoc a medicínska starostlivosť» Lekárničky»
Care Plus First Aid Kit - Basic
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Športy» Turistika» Prvá pomoc a medicínska starostlivosť» Lekárničky»
Mammut First Aid Kit Light
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Dostupné skladom
Mohlo by vás zaujímať tiež
Heat Experience – Warmth from the North
Heat Experience brings warmth exactly where it's needed most.
Founded in Norway in 2016, Heat Experience is dedicated to designing and manufacturing battery-heated clothing and accessories that keep users warm even in Arctic conditions. Whether you're ice fishing, in a hockey are...
Find your perfect Primus stove: The complete selection guide
Choosing the right stove can make all the difference on your outdoor adventures. Whether you're a solo hiker, a group camper, or an expedition adventurer, Primus offers a range of stoves to suit your needs. Here's a guide to help you decide—and a special spotlight on the innovati...
How to choose the right Fjällräven backpack
Selecting the right backpack is key to comfortable and efficient outdoor adventures. Here's a quick overview of Fjällräven's most popular backpack series to help you find the perfect companion for your journeys:
Kajka Series
Best for: Long hikes, even with heavier loads.
Featu...