Iso satsi uimavarusteita tarjouksessa 18.8.2019 asti

Kesä kulkee vaihtelevin lämpötiloin, mutta kulkeepahan kumminkin.
Lomakaudet alkaa pikkuhiljaa taittumaan arjeksi, ja useat kesällä kiinni olleet uimahallit alkavat avautua jälleen.

Muttamutta. Ihanaa vaihtelua arkeen ja uintiharrastukseen ehdottomasti tuo avovesiuinti. Tässä tuhansien järvien maassa, jossa meren rantaa on vähintääkin riittävästi takaa sen, että kyllä uimaan pääsee jos vaan uskaltaa.

Kloorinkäry, kaakelipinnat sekä jalkasienen liukastamat suihkutilat eivät tee enää niin suurta vaikutusta reippaaseen kuntouimariin, kun on saanut kokea hyvän uintilenkin lähijärvessä tai lähimmällä merenrantabiitsillä auringon säteiden leikitellessä veden pinnalla.

Luonnonvesissä uiminen on todellakin sen verran elämyksellistä ja mukavaa touhua, että kunhan makuun pääsee (ellei ole jo päässyt tässä kevään/ kesän mittaan), niin uintikautta tekisi mieli venyttää vieläkin pidemmälle. Uimahalleihin tietty ihan kiva siirtyä, kun ulkona alkaa olla töiden jälkeen liian pimeää ja vesi rupeaa jähmettymään kohti kiinteämpää muotoa.

Uimavedet ovat monessa paikkaa kohtalaisen puhtaat sinilevän kannalta, paikoittain sitä ilmenee sitten enemmänkin. Myöhemmin tässä viestissä esitellään muuten sinilevän testauspaketti. Kannattaa tutustua.

Uimakautta on vielä paljon jäljellä, ja aika hyvin noita uintivermeitä on vielä saatavilla: Uintimärkkäreitä, uikkareita ja uimavermeitä on nyt 18.8.2019 loppuun saakka tarjolla vähintään 10% alennuksella. Osa, kuten alla olevista tuotteista ilmenee, ovat vielä huomattavasti paremmallakin diilillä.

Vedet ovat toki nyt lämpimimmillään, mutta puku on ihan paikallaan, jos vedessä vietetään pidempi aika. Untimärkkärillä pidentää myös avovesiuintikauttaan merkittävästi loppuvuotta kohden (ja pääsee aloittamaan uintikauden aijoissa keväällä sitten taas.)

Asiaan.
Orcan märkkärit on tässä tarjouskimarassa mukana, ja alla on erilaisia vaihtoehtoa:

• Orca S6 on erinomaisen hintalaatusuhteen omaava uintimärkkäri uintiharrastajalle ja kelpaa mainiosti kehittyneemmällekin triathlonistille harjoitteluun ja kisoihin.

• Orca S7 on S6:sen paranneltu malli. Puku parantaa uintiasentoa ja on kuitenkin erittäin joustava, joten puku ei haittaa käsien liikkeitä. Puvun laadukas SCS-pinnoitettu neopreeni vähentää kitkaa ja auttaa nopeuttamaan vauhtia. Vahva vaihtoehto Enduro 3.8:lle

• Orca Open Water on perustason märkkäri nimenomaan uintihommiin. Menee myös triathlonkisoissa, varsinkin lyhyemmillä matkoilla. Puku tarjoaa oranssien hihojen ansiosta erinomaista näkyvyyttä ja pitää sinut turvassa avovesitreeneissä.

• Orca 3.8 Enduro on Orcan malliston The Kisapuku. Enduro on tosiaan nopea ja virtaviivainen, optimaalisesti kelluttava mutta silti joustava kisamärkkäri.

Niille, joille pelkkä uinti ei riitä.

Swimrun on vallattoman hauska urheilumuoto, jossa uintiosuudet ja juoksupätkät vaihtelevat. Idea on siinä, että siinä välissä ei paljoa vaatteita vaihdeta, vaan koko show hoidetaan märkkäri päällä.
Swimrun -puvuissa juoksu on otettu myös huomioon, ja toisaalta lajin luonne siten, että reisiin tarjotaan vähän extrakelluttavuutta. Puvuissa kaikki saumaukset on tehty huolella, jotta ne hiertäisivät mahdollisimman vähän juostessa.

-10%
Orca Athlex Float Triathlon Wetsuit Mens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»男士用品‪»
Orca Athlex Float Triathlon Wetsuit Mens
活动价 314,10 €
(27)
有现货
-10%
Orca Openwater Core Hi-Vis Wetsuit Mens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»男士用品‪»
Orca Openwater Core Hi-Vis Wetsuit Mens
活动价 224,10 €
(22)
有现货
起 -26%
Orca Openwater Core TRN Mens
 
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»男士用品‪»
Orca Openwater Core TRN Mens
活动价 224,10 €
清仓价自 183,28 €
(2)
有现货
起 -23%
Head Openwater Shell 3.2.2 Lady
 
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Head Openwater Shell 3.2.2 Lady
活动价 278,10 €
清仓价自 239,00 €
有现货
-10%
Orca Apex Float Triathlon Wetsuit Mens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»男士用品‪»
Orca Apex Float Triathlon Wetsuit Mens
活动价 629,10 €
(1)
有现货
-10%
Orca Athlex Float Triathlon Wetsuit Womens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Orca Athlex Float Triathlon Wetsuit Womens
活动价 314,10 €
有现货
-10%
Orca Athlex Flow Mens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»男士用品‪»
Orca Athlex Flow Mens
活动价 539,10 €
有现货
起 -25%
Orca Openwater RS1 Thermal Womens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Orca Openwater RS1 Thermal Womens
活动价 431,10 €
清仓价自 357,23 €
(2)
有现货
-10%
Orca Vitalis Hi Vis Womens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Orca Vitalis Hi Vis Womens
活动价 260,10 €
有现货
-10%
Orca Vanir Flex Womens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Orca Vanir Flex Womens
活动价 314,10 €
有现货
起 -25%
Orca Apex Flex Triathlon Wetsuit Womens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Orca Apex Flex Triathlon Wetsuit Womens
活动价 719,10 €
清仓价自 599,00 €
有现货
-10%
Orca Vitalis Shorty Womens
体育运动‪»潜水运动‪»潜水服‪»潜水服‪»女士用品‪»
Orca Vitalis Shorty Womens
活动价 179,10 €
有现货



Uintiapuväline, kelluke ja kuivapussi uimareille ja triathlonisteille.
Kelluke tukee painoasi. Se on yksinkertainen, tehokas ja turvallinen. Kirkkaiden värivaihtoehtojen ansiosta uimari näkyy paremmin vesillä. Pussiin saa mukaan esimerkiksi avaimet tai lompakon. Helposti puhaltamalla täytettävä.

Suosittelemme kuitenkin säilyttämään arvotavarat niihin erikseen tarkoitetuissa vedenkestävissä pusseissa.
Kelluke tulee hihnalla kiinni lantioon ja kulkee näppärästi mukana. Saatavilla on PVC-muovista ja TPU-kankaasta valmistettuja poijuja.

-10%
360swim SaferSwimmer Safety Buoy (TPU)
体育运动‪»游泳运动‪»开放水域浮标‪»
360swim SaferSwimmer Safety Buoy (TPU)
活动价 49,41 €
(37)
有现货
-10%
Orca Safety Buoy
体育运动‪»游泳运动‪»开放水域浮标‪»
Orca Safety Buoy
活动价 49,41 €
(22)
有现货
-10%
Zoggs Hi Viz Swim Buoy
体育运动‪»游泳运动‪»开放水域浮标‪»
Zoggs Hi Viz Swim Buoy
活动价 38,61 €
(6)
有现货
-10%
360swim SaferSwimmer Safety Buoy Medium
 
体育运动‪»游泳运动‪»开放水域浮标‪»
360swim SaferSwimmer Safety Buoy Medium
活动价 44,91 €
(28)
有现货
-10%
Orca Safety Buoy Pocket Swimming accessory
体育运动‪»游泳运动‪»开放水域浮标‪»
Orca Safety Buoy Pocket Swimming accessory
活动价 60,21 €
(7)
有现货
-10%
Orca Safety Bag
 
体育运动‪»游泳运动‪»开放水域浮标‪»
Orca Safety Bag
活动价 80,10 €
(6)
有现货



Jos meinaa lähteä tuonne järville ja merten laineille ihan tosissaan uimaan, niin uimalasit on ihan must. Avovesilasit poikkeaa tavallisista hallilaseista siten, että niissä on mm. laajempi näkökenttä ja kokonsa puolesta ovat hieman isommat. Näillä voi siis aivan hyvin uida tietenkin myös hallissa.

Nämä ovat suosituimmat mallimme, emmekä yhtään ihmettele miksi.

-10%
Orca Killa 180º Swimming Goggles
体育运动‪»游泳运动‪»Swimming goggles‪»开放水域护目镜‪»
Orca Killa 180º Swimming Goggles
活动价 33,21 €
(46)
有现货
-10%
Aquasphere Vista Active
体育运动‪»游泳运动‪»Swimming goggles‪»开放水域护目镜‪»
Aquasphere Vista Active
活动价 35,91 €
(5)
有现货
Cressi Skylight Goggles
体育运动‪»游泳运动‪»Swimming goggles‪»开放水域护目镜‪»
Cressi Skylight Goggles
最低价 36,90 €
(12)
有现货
-10%
Seacsub Diablo
体育运动‪»游泳运动‪»Swimming goggles‪»开放水域护目镜‪»
Seacsub Diablo
活动价 26,91 €
(7)
有现货
-10%
Seacsub Vision HD
体育运动‪»游泳运动‪»Swimming goggles‪»开放水域护目镜‪»
Seacsub Vision HD
活动价 17,91 €
(38)
有现货
-10%
Aquasphere Xceed
体育运动‪»游泳运动‪»Swimming goggles‪»开放水域护目镜‪»
Aquasphere Xceed
活动价 最低价 29,61 €
(2)
有现货



Huppu on aivan asiallinen lisä avovesiuintivarustukseen. Sen lisäksi, että päätä ei palele (joka on oikeasti ongelma erityisesti viileällä ilmalla), niin hiukset pysyvät järjestyksessä ja näissä avovesimyssyissä on käytetty vielä kirkasta väritystä, joten veneilijät ja muut vesilläliikkujat voivat havaita uimarin parhaiten.

-10%
Orca High Visibility Neoprene Swim Cap
体育运动‪»游泳运动‪»Swim caps‪»
Orca High Visibility Neoprene Swim Cap
活动价 40,41 €
(12)
有现货
-10%
Orca Swim Hat
体育运动‪»游泳运动‪»Swim caps‪»
Orca Swim Hat
活动价 35,01 €
(18)
有现货
-10%
Orca Silicone Swim cap
体育运动‪»游泳运动‪»Swim caps‪»
Orca Silicone Swim cap
活动价 12,51 €
(16)
有现货
-10%
Orca Thermal Neoprene Swim Cap
体育运动‪»游泳运动‪»Swim caps‪»
Orca Thermal Neoprene Swim Cap
活动价 53,01 €
(9)
有现货
-10%
Head Neo Cap 3
体育运动‪»游泳运动‪»Swim caps‪»
Head Neo Cap 3
活动价 31,41 €
(19)
有现货
-10%
Arena Smart Cap
体育运动‪»游泳运动‪»Swim caps‪»
Arena Smart Cap
活动价 22,41 €
(7)
有现货



Kaikenmaailman uintiharjoitteluvälineitä. Löytyy kickboardia, lättäriä, pullaria, ryhdinkorjaajia, etusnorkkeleita, hidastimia, tahdittajia, kierroslaskureita ja voi juku, että kaikenlaista muutakin.

Tässä pari suosituinta, swimruniin erityisesti suunniteltu pullari (juoksun aikana kuljettamista helpottavilla remmeillä) Headin peruspullari ja potkutekniikan harjoitteluun houkuttelevaa kickboardia.

-10%
Speedo Elite Pullbuoy
体育运动‪»游泳运动‪»Pull buoys 和 kickboards‪»
Speedo Elite Pullbuoy
活动价 20,61 €
(3)
有现货
-10%
BornToSwim Kickboard
体育运动‪»游泳运动‪»Pull buoys 和 kickboards‪»
BornToSwim Kickboard
活动价 24,21 €
(4)
有现货
-10%
Orca Pull Buoy
 
体育运动‪»游泳运动‪»Pull buoys 和 kickboards‪»
Orca Pull Buoy
活动价 24,21 €
(8)
有现货
-10%
Arena Pull Kick
体育运动‪»游泳运动‪»Pull buoys 和 kickboards‪»
Arena Pull Kick
活动价 34,11 €
(2)
有现货
-10%
Malmsten Pull buyo
 
体育运动‪»游泳运动‪»Pull buoys 和 kickboards‪»
Malmsten Pull buyo
活动价 20,61 €
-10%
Aquasphere Kickboard
体育运动‪»游泳运动‪»Pull buoys 和 kickboards‪»
Aquasphere Kickboard
活动价 25,11 €
(1)
有现货



Uintiräpylällä saat kovemman jalkatreenin tai hauskaa ja vauhdikasta vaihtelua normiuintiin. Valitse istuva ja napakka koko: liian iso lompsuu uidessa ärsyttävästi ja sitä koettaa pidellä varpailla kiinni krampin uhalla. Sama kramppailu tietty toistuu, jos räpylä on liian pieni.

Aika hyvin näissä täsmää se, että valitset ihan oman jalan koon mukaisen rällän. Jos menee kokojen väliin, niin ennemmin kuitenkin kokeilee napsun pienempään päin.

Cressi Agua Short
体育运动‪»潜水运动‪»蛙鞋‪»Swimming Fins‪»
Cressi Agua Short
38,90 €
(9)
有现货
-10%
Seacsub Atom
 
体育运动‪»潜水运动‪»蛙鞋‪»Swimming Fins‪»
Seacsub Atom
活动价 35,01 €
(19)
有现货
-10%
Seacsub Team
体育运动‪»潜水运动‪»蛙鞋‪»Swimming Fins‪»
Seacsub Team
活动价 28,71 €
(17)
有现货
-10%
Speedo Biofuse Fitness Fin
体育运动‪»潜水运动‪»蛙鞋‪»Swimming Fins‪»
Speedo Biofuse Fitness Fin
活动价 62,01 €
(3)
有现货
-10%
Zoggs Swim Fin Energy
体育运动‪»潜水运动‪»蛙鞋‪»Swimming Fins‪»
Zoggs Swim Fin Energy
活动价 25,11 €
有现货
-7%
Orca Fin
体育运动‪»潜水运动‪»蛙鞋‪»Swimming Fins‪»
Orca Fin
活动价 32,54 €
有现货



Arenan Elite -lättäri on helppo ja hyvä lättäri kaikkiin uintityyleihin. Tällä harjoittelu on turvallista ja se ei kuormita liikaa olkapäitäkään. Pienen koonsa ansioista passaa myös nuoremmalle väelle ekaksi lättäriksi.

Speedon ja Headin uintihanskat muuttavat sinut kertaheitolla sammakkoeläimeksi, joka kauhoo menemään vähän tehokkaammalla tahdilla. Sopii myös oivaksi vastukseksi treenitehoa lisäämään vesijuoksuun ja hydrobiciin.

-10%
Finis Agility Paddles
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Finis Agility Paddles
活动价 26,91 €
(8)
有现货
-10%
Speedo Aqua Glove
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Speedo Aqua Glove
活动价 20,61 €
(19)
有现货
-10%
Arena Vortex evolution hand paddle
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Arena Vortex evolution hand paddle
活动价 23,31 €
(4)
有现货
-10%
Seacsub Neoprene Swimming Glove
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Seacsub Neoprene Swimming Glove
活动价 25,11 €
(4)
有现货
-10%
Seacsub Hand Paddle Pro
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Seacsub Hand Paddle Pro
活动价 13,41 €
(4)
有现货
-10%
Seacsub Hand Paddle
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Seacsub Hand Paddle
活动价 10,71 €
(8)
有现货
-10%
Zoggs Matrix Hand Paddles
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Zoggs Matrix Hand Paddles
活动价 19,71 €
有现货
-10%
Orca Flexi Fit Paddles
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Orca Flexi Fit Paddles
活动价 24,21 €
(6)
有现货
-10%
Orca Flat Paddle Training Accessory
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Orca Flat Paddle Training Accessory
活动价 24,21 €
(1)
有现货
-10%
Speedo Power Paddle
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Speedo Power Paddle
活动价 26,91 €
(2)
有现货
-10%
Finis Instinct Sculling Paddles
 
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Finis Instinct Sculling Paddles
活动价 17,91 €
有现货
-10%
Aquasphere Swim Gloves
体育运动‪»游泳运动‪»手套‪»
Aquasphere Swim Gloves
活动价 17,01 €
有现货



Vihdoinkin pikatesti sinilevien tuottamien myrkkyjen havaitsemiseksi.

BlueGreenTest® Sinilevätesti on tarkoitettu ilmoittamaan onko esimerkiksi uimavedessä tai löylyvedessä myrkyllistä sinilevää.

Pakkauslaatikossa on kolme testipakkauspussia sekä kolmet kertakäyttökäsineet. Jokainen pussi sisältää näytteenottopurkin, pipetin ja testikasetin. Lisäksi tarvitset puhtaan ämpärin tai vastaavan ison astian testattavalle vedelle.

Pikatestin käyttäminen on helppoa:

1) Täytä näytteenottopurkki testattavalla vedellä, jolloin kemiallinen reaktio kuumentaa purkin.
2) Odota kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ota pipetillä vettä purkista ja laita sitä testikasetin reikään.
Testitulos on luettavissa viiden minuutin jälkeen, jolloin testikasettiin ilmestyy 1 tai 2 viivaa.

> 1 viiva C:n kohdalla = vedessä ei ole myrkkyä,
> 2 viivaa = vedessä on myrkkyä.

Tarkemmat ohjeet löydät pakkauksesta.




Eikä tässä vielä kaikki. Kannattaa selata meidän uimapukuvalikoimaa, sillä ne ovat aikalailla kaikki vähintään -10% 18.8.2019 saakka:



Nyt kaikki nauttimaan raikkaista luonnonvesistä.
Kun kokeilette kerran, niin tulette jäämään koukkuun, sanokaa meidän sanoneen. Hyviä ja turvallisia uintitreenejä.