Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin. Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Tips for winter hikers Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
How to choose hiking boots Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Rubber boots» Zimní vysoké boty»
Nokian jalkineet Naali
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (261)
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Rubber boots» Zimní vysoké boty»
Nokian jalkineet Kaira zimní vysoké boty
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (320)
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Turistická obuv» S membránou» Pánské»
Meindl Island MFS Active GTX
Kampaňová cena 313,25 - 329,25 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (257)
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Turistická obuv» S membránou» Pánské»
Danner Mountain Light II Mens Wide
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Péřové přezůvky»
Rab Cirrus Hut Slipper
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Péřové přezůvky»
Carinthia G-LOFT Windstopper Booties
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (33)
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Péřové přezůvky»
Rab Cirrus Hut Boot
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporty» Outdoorové aktivity» Boty» Péřové přezůvky»
Exped Camp Booty
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Shell jackets» Pánské»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (166)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Shell jackets» Pánské»
Patagonia Torrentshell 3L Jacket Mens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (38)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Shell jackets» Pánské»
Rab Kangri GTX Jacket Mens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Shell jackets» Dámské»
Patagonia Torrentshell 3L Jacket Womens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Péřové bundy» Pánské»
Rab Mythic Alpine Light Jacket Mens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Péřové bundy» Pánské»
Rab Microlight Alpine Down Jacket Mens
Kampaňová cena 199,92 €Výprodejová cena od 170,14 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (51)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Péřové bundy» Dámské»
Rab Microlight Alpine Down Jacket Womens
Kampaňová cena 199,92 €Výprodejová cena od 170,14 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Péřové bundy» Pánské»
Patagonia Down Sweater Hoody Mens
309,90 €Výprodejová cena od 199,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Bundy ze syntetického vlákna» Dámské»
Patagonia Pine Bank 3in1 Parka Womens
529,90 €Výprodejová cena od 367,11 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Bundy ze syntetického vlákna» Pánské»
Fjällräven Skogsö Padded Jacket Mens
Kampaňová cena 305,92 €Výprodejová cena od 265,82 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (84)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Bundy ze syntetického vlákna» Dámské»
Carinthia MIG 4.0 Jacket Lady
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Bundy» Padded jackets» Bundy ze syntetického vlákna» Pánské»
Patagonia Nano Puff Hoody Mens
249,90 €Výprodejová cena od 159,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Pokrývky hlavy» Čepice» Beanies»
Fjällräven Byron Hat Thin
Kampaňová cena 36,47 €Výprodejová cena od 29,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (74)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Pokrývky hlavy» Čepice» Beanies»
UF PRO Watch Cap
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Pokrývky hlavy» Čepice» Beanies»
Fjällräven Byron Hat
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (157)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Pokrývky hlavy» Čepice» Beanies»
Fjällräven Classic Knit Hat
Kampaňová cena 38,17 €Výprodejová cena od 29,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (78)
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
»
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Šály,nákrčníky atd» Nákrčníky»
Buff Merino Lightweight
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (118)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Šály,nákrčníky atd» Nákrčníky»
Buff Merino Midweight
Kampaňová cena 24,68 €Výprodejová cena od 22,60 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (78)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Šály,nákrčníky atd» Nákrčníky»
Buff Heavyweight Merino Wool
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (53)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Šály,nákrčníky atd» Nákrčníky»
Buff Original M05
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Käsineet
Käsineet on kanssa toinen asia jotka ovat kovasti ilmastoriippuvaisia, että millaiset pitää olla. Alkusyssystä riittää vähän ohuempi hanska (ja vaeltaessa varsinkin sillä käsiinkin tulee herkästi kuuma), mutta jos on vähänkään kylmempää, niin on syytä ottaa mukaan myös taukohanskat, niin pysyy räpylät lämpimänä.
Hanskoihin voidaan soveltaa ihan samaa kerrospukeutumisajattelua, kun kaikkiin muihinkin vaatteisiin. Pue alimmaiseksi ohuet alushanskat
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Spodní rukavice»
Devold Innerliner
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (43)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Spodní rukavice»
Enluva Innerglove
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Spodní rukavice»
Black Diamond MidWeight ScreenTap Liners
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Spodní rukavice»
Hestra Patrol Liner 5-finger
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
ja päälle sitten jotain järeämpää. Huomaa myös, että hanskoista löytyy kalvollisia hanskoja, joilla saadaan tuulen- ja vedenpitävyyttä märemmille keleille.
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Palčáky»
Hestra Windstopper Tour Mitt
Kampaňová cena 61,28 €Výprodejová cena od 54,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Palčáky»
Black Diamond Dirt Bag Mitts
Kampaňová cena 32,18 €Výprodejová cena od 29,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Palčáky»
Patagonia Nano Puff Mitts
79,90 €Výprodejová cena od 54,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Sporty» Outdoorové aktivity» Oblečení» Rukavice» Palčáky»
Sealskinz Titchwell Waterproof All Weather Lightweight Insulated Gauntlet Mitten
Kampaňová cena 48,68 €Výprodejová cena od 39,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Rinkka
Rinkan valinta riippuu taasen tehtävästä matkasta ja kannettavan kaman määrästä. Valittavana on anatomisia rinkkoja, putkirinkkoja ja matkailurinkoiksi kutsuttuja kantolaitteita, joiden juju on käytettävyydessä, ei niinkään kantamisessa vaikka ovat siinäkin mielessä ihan OK.
Anatomiset rinkat ovat yleisimmin käytössä olevia rinkkoja. Anatomiset rinkat koetaan usein myös putkirinkkaa monikäyttöisemmäksi esimerkiksi matkailtaessa.
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Fjällräven Kajka 75
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 85
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (72)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Anatomické» Men's anatomical rucksacks»
Savotta Jääkäri L
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (381)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Anatomické» Women's / Short models»
Osprey Ariel 65 Womens backpack
Kampaňová cena 223,11 €Výprodejová cena od 185,90 €
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (79)
Putkirinkoissa rinkan rungon muodostaa metallinen tai komposiittimuovinen kehikko, johon on kiinnitetty kantojärjestelmä ja reppuosa. Kehikko on reppuosan ulkopuolella. Putkirinkka toimii jäykkyytensä ansiosta erinomaisesti painavien lastien kuljettamiseen. Pidemmille reissulle putkirinkat sopivat hyvin, sillä makuualustan, teltan ja makuupussin voi kiinnittää ulkopuolelle helpommin kuin anatomisissa rinkoissa. Kahdesta putkirinkasta saa hätätapauksessa mallista riippumatta improvisoitua kelvolliset hätäpaarit.
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» S trubkovým rámem»
Savotta Jääkäri XL
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (164)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» S trubkovým rámem»
Savotta Jääkäri XL + Side Pockets
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» S trubkovým rámem»
Eberlestock Mainframe
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» S trubkovým rámem»
Mystery Ranch Terraframe 3-Zip 50
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Matkailurinkoissa kantolaitteen saa usein jemmattua rinkan sisään, jolloin kantolaitteen hihnat eivät jää jumiin lentokenttien liukuhihnoilla. Rinkan sisältöön on usein helpompi päästä käsiksi, sillä matkailurinkat eivät välttämättä aukea ylhäältä kuten tavalliset rinkat, vaan matkalaukun tavoin edestä.
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Travel backpacks»
Osprey Fairview 40 Womens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (72)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Travel backpacks»
Osprey Farpoint 40
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (57)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Travel backpacks»
Osprey Fairview 70 Womens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Krosny» Travel backpacks»
Osprey Fairview 55 Womens
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
How to choose a backpack
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Balicí pytlíky»
Osprey Ultralight Packing Cube Set
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (48)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Balicí pytlíky»
Savotta Trinket Pouch - Hook back
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (181)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Balicí pytlíky»
Savotta Trinket Pouch - Standalone
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (125)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Balicí pytlíky»
Savotta Rolltop Stuffsack Mesh
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (51)
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää. Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Waterproof bags atd» Vodácké pytle»
Sea to Summit Ultra-Sil Dry Bag
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Waterproof bags atd» Vodácké pytle»
Osprey Ultralight DrySack
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Waterproof bags atd» Waterproof Accessory Bags»
Fidlock Hermetic Dry Bag Medi
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Waterproof bags atd» Waterproof Accessory Bags»
Sea to Summit TPU Guide Accessory Case Waterproof
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
Ruokaa
Eväät on parasta retkessä. Tavallinen kiireetön ulkoiluhetki muuttuu välittömästi retkeksi, kun eväät kääritään auki, tai ruvetaan hämmentelemään päiväkahveja. Rivakalle päiväreissulle voi keitellä tai lämmittää eväät valmiiksi ruoka- tai tavalliseen termokseen ja nautiskella lämmin lounas luonnon helmassa ja jatkaa matkaa hyvin syöneenä.
Toisaalta kevyesti matkaava pitkän reissun taittava vaeltaja halunnee mukaansa kaiken mahdollisimman kuivattuna ja ravitsevana, jolloin retkiruoat ovat paras mahdollinen valinta (tai itsekuivatut herkut jos jaksaa väsätä. Vinkkejä ruokien kuivaamiseen ja hyviin kokonaisuuksiin täältä )
What to eat outdoors
Sporty» Turistika» Jídlo na cesty» Hlavní jídla» Jídla z masa»
Real Turmat Pulled Pork with Rice (L,G)
9,90 €(velkoobchodní cena od 9,80 €)
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (205)
Sporty» Turistika» Jídlo na cesty» Hlavní jídla» Jídla z masa»
Real Turmat Pasta Bolognese (L)
Kampaňová cena 9,79 €(velkoobchodní cena od 9,15 €)
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (135)
Sporty» Turistika» Jídlo na cesty» Hlavní jídla» Jídla z masa»
Real Turmat Chicken Tikka Masala (G)
Kampaňová cena 9,79 €(velkoobchodní cena od 9,15 €)
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (135)
Sporty» Turistika» Jídlo na cesty» Hlavní jídla» Jídla z masa»
Real Turmat Chicken Curry (L)
Kampaňová cena 9,79 €(velkoobchodní cena od 9,15 €)
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (164)
Sporty» Outdoorové aktivity» Knihy» Kempingové kuchařky»
Calazo Kuivaa ruokaa
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Sporty» Outdoorové aktivity» Knihy» Kempingové kuchařky»
Calazo Vaellusruokaa
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Sporty» Outdoorové aktivity» Knihy» Kempingové kuchařky»
Calazo Vaivatonta retkiruokaa
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Sporty» Outdoorové aktivity» Knihy» Kempingové kuchařky»
Calazo Energiapatukat
Dostupné skladem
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon. Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon. Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Sporty» Turistika» Čištění vody» Čističe vody»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (160)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Čističe vody»
Grayl Geopress + Extra Replacement Cartridge
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (14)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Čističe vody»
Grayl UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (70)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Čističe vody»
Katadyn Befree Water Filtration System 1L Tactical
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (101)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Přípravky na čištění vody»
Katadyn Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (141)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Přípravky na čištění vody»
Katadyn Micropur Classic MC 10'000P 100g
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Přípravky na čištění vody»
Katadyn Micropur Antichlorin MA 100F
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Sporty» Turistika» Hygiena» Kempingové sprchy»
Sea to Summit Pocket Shower
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Sporty» Turistika» Čištění vody» Čističe vody»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (160)
Sporty» Turistika» Hygiena» Vlhčené utěrky»
Sea to Summit Wilderness Wipes Compact 12 pack
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (44)
Sporty» Turistika» Hygiena» Dish washing detergenty»
Sea to Summit Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Toaletní tašky»
Fjällräven Gear Bag
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Sporty» Turistika» Hygiena» Dezinfekční prostředky»
Care Plus Clean - pro hygiene gel, 30ml
3,90 €(velkoobchodní cena od 3,55 €)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporty» Turistika» Hygiena» Balzámy na rty»
Care Plus Sun Protection Lip Balm SPF 30+, 4,8 g
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
Sporty» Turistika» Hygiena» Opalovací krémy»
Nomad Face Bunker + Capsule
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Päiväreppu
Monissa retkeilyyn suunnitelluissa päivärepuissa on kehittynyt kantojärjestelmä, useimmiten varustettuna lantiovyöllä. Päivärepuissa on yleisrepuista poiketen usein myös teknisiä ominaisuuksia, kuten nestesäiliön letkun läpivienti, kompressiokiristimet ja repun ulkopuoliset varustekiinnitysmahdollisuudet. Pidemmillä reissuilla on kiva, että on pieneen tilaan menevä päiväreppu pakattuna rinkkaan, johon voi ottaa mukaan päiväretken verran kamaa jos esimerkiksi pitää leiriä tietyssä paikkaa, josta käsin muodostelee päivittäin erilaisia päiväretkiä. Laadukas ja tarkoituksenmukainen päiväreppu on yllättävän tärkeä mukavuustekijä.
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Batohy» Jednodenní batohy»
Savotta Kahakka 25L
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (58)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Batohy» Jednodenní batohy»
Savotta Jääkäri M
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (398)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Batohy» Jednodenní batohy»
Savotta Kahakka 15L
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
Sporty» Turistika» Krosny, batohy, tašky» Batohy» Jednodenní batohy»
Osprey Talon 22
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» 2 person tents»
MSR Hubba Hubba NX
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (356)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» 3 person tents»
Fjällräven Abisko Dome 3
Kampaňová cena 798,92 €
3.68 kg
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (43)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» 2 person tents»
MSR FreeLite 2
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (33)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» 2 person tents»
Fjällräven Abisko Lite 2
Kampaňová cena 551,65 €
2.07 kg
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (85)
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks Frontline Hammock
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (359)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Tree Tents and Hammocks»
Ticket To The Moon Original Pro Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock Explorer Deluxe Zip
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks DD SuperLight Frontline Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (56)
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.Ideas for using a tarp
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Shelters a tarps»
DD Hammocks DD Tarp 3x3
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (372)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Shelters a tarps»
DD Hammocks SuperLight Tarp
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (150)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Shelters a tarps»
Ticket To The Moon MoonTarp
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Sporty» Turistika» Stany a přístřešky» Shelters a tarps»
Bushcraft Spain Oilskin Tarp 3x3m
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Sporty» Turistika» První pomoc a medicínská péče» Lékárničky»
Care Plus First Aid Kit - Basic
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Sporty» Turistika» První pomoc a medicínská péče» Lékárničky»
Mammut First Aid Kit Pro
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Sporty» Turistika» První pomoc a medicínská péče» Lékárničky»
Mammut First Aid Kit Light
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Sporty» Turistika» První pomoc a medicínská péče» Lékárničky»
Care Plus First Aid Kit - Waterproof
Dostupné skladem
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Mohlo by vás zajímat také
Why are barefoot shoes so popular?
Barefoot shoes have gained great popularity, and for good reason. They offer a natural way to move that respects the structure and function of our bodies. VivoBarefoot shoes are designed to support the natural movement of your feet while providing maximum sensory feedback from th...
Why Merino Wool is a Superior Material Even in Summer?
In collaboration with Devold
Our daily choices affect our future. Devold has been making responsible choices since 1853, opting for natural and sustainable solutions. Merino wool is one of these choices. Few still know that it is the perfect material for summer use, especially fo...
Guide to choosing a Petzl headlamp: find the best model for your needs
Petzl is known for its high-quality headlamps, designed for a variety of activities. With numerous models available, selecting the right one can be overwhelming. To simplify your decision, we have collaborated with Petzl to create an overview of the most popular models at Varuste...