Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.
Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin.
Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Tips for winter hikers Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
Руководство по выбору горных ботинок Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Спортивный» Походы» Обувь» Резиновые сапоги» Зимние сапоги»
Nokian jalkineet Naali
Специальная цена 158,04 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (225)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Обувь» Резиновые сапоги» Зимние сапоги»
Nokian jalkineet Kaira зимние сапоги
Специальная цена начиная от 69,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (287)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Обувь» Обувь для треккинга» Без мембраны»
Hanwag Tashi
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (146)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Обувь» Обувь для треккинга» С мембраной» Мужское»
Hanwag Tatra II Wide GTX
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (149)
В наличии на складе
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Rab Cirrus Hut Slipper
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Carinthia G-LOFT Windstopper Booties
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (31)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Exped Down Sock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Rab Cirrus Hut Boot
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
В наличии на складе
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Мужское»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (146)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Женское»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (64)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Мужское»
Patagonia Torrentshell 3L Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Мужское»
Patagonia Triolet Jacket Mens
429,90 €По распродаже от 293,53 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
В наличии на складе
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Välikerros
Välikerroksen idea on olla aliman kerroksen ja kuorikerroksen välissä. Osuva nimitys tälle käsitteelle siis sikäli. Välikerros voi olla melkein mitä vaan, mitä keli vaatii. Collegepaita /huppari , fleece , villapaita , ohut pitkähihainen tai vaikka kevytuntuvatakki . Kannattaa hieman perehtyä, että millaista säätä voisi olla kohteessa tarjolla vaelluksen / retken ajankohtana, niin osaa vähän hahmotella että mitä kaikkea tarvitaan mukaan.
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Толстовки» Мужское»
Devold Nibba Jacket w/Hood Mens
Специальная цена начиная от 119,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Флисовые» Мужское»
Patagonia Better Sweater Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Шерстяные свитера» Мужское»
Devold Nansen Sweater High Neck
Специальная цена начиная от 125,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» С длинным рукавом» Мужское»
Patagonia Long-Sleeved P-6 Logo Responsibili-Tee Mens
49,90 €По распродаже от 35,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
В наличии на складе
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Женское»
Fjällräven Snow Flake Parka Womens (2023)
Специальная цена начиная от 259,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Женское»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Мужское»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Женское»
Fjällräven Expedition Long Down Parka Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
В наличии на складе
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Мужское»
Fjällräven Nuuk Lite Parka Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Мужское»
Fjällräven Nuuk Parka Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Женское»
Carinthia MIG 4.0 Jacket Lady
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Женское»
Fjällräven Nuuk Parka Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
В наличии на складе
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Fjällräven Byron Hat
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (147)
В наличии на складе
»
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Fjällräven 1960 Logo Hat
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Buff Merino Heavyweight Beanie
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Fjällräven Byron Hat Thin
42,90 €По распродаже от 28,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
В наличии на складе
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы,снуды и т.п» Снуды»
Buff Heavyweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы,снуды и т.п» Снуды»
Buff Midweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы,снуды и т.п» Снуды»
Buff Lightweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (103)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы,снуды и т.п» Снуды»
Mons Royale Double Up Neckwarmer
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
В наличии на складе
Käsineet
Käsineet on kanssa toinen asia jotka ovat kovasti ilmastoriippuvaisia, että millaiset pitää olla. Alkusyssystä riittää vähän ohuempi hanska (ja vaeltaessa varsinkin sillä käsiinkin tulee herkästi kuuma), mutta jos on vähänkään kylmempää, niin on syytä ottaa mukaan myös taukohanskat, niin pysyy räpylät lämpimänä.
Hanskoihin voidaan soveltaa ihan samaa kerrospukeutumisajattelua, kun kaikkiin muihinkin vaatteisiin. Pue alimmaiseksi ohuet alushanskat
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Hestra Merino Touch Point
Специальная цена начиная от 35,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Roeckl Merino
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Hestra Heli Ski Wool Liner - Mitt
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Devold Innerliner
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (38)
В наличии на складе
ja päälle sitten jotain järeämpää. Huomaa myös, että hanskoista löytyy kalvollisia hanskoja, joilla saadaan tuulen- ja vedenpitävyyttä märemmille keleille.
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Black Diamond Absolute Mitts
Специальная цена 183,20 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Hestra Windstopper Tour Mitt
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Rab Endurance Down Mitt
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
В наличии на складе
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Mammut Arctic Mitten
Специальная цена 111,20 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
В наличии на складе
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Rinkka
Rinkan valinta riippuu taasen tehtävästä matkasta ja kannettavan kaman määrästä. Valittavana on anatomisia rinkkoja, putkirinkkoja ja matkailurinkoiksi kutsuttuja kantolaitteita, joiden juju on käytettävyydessä, ei niinkään kantamisessa vaikka ovat siinäkin mielessä ihan OK.
Anatomiset rinkat ovat yleisimmin käytössä olevia rinkkoja. Anatomiset rinkat koetaan usein myös putkirinkkaa monikäyttöisemmäksi esimerkiksi matkailtaessa.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Savotta Jääkäri L
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (356)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Kestrel 68
Специальная цена 191,20 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 100
Специальная цена 295,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (29)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 85
Специальная цена 295,20 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (54)
В наличии на складе
Putkirinkoissa rinkan rungon muodostaa metallinen tai komposiittimuovinen kehikko, johon on kiinnitetty kantojärjestelmä ja reppuosa. Kehikko on reppuosan ulkopuolella. Putkirinkka toimii jäykkyytensä ansiosta erinomaisesti painavien lastien kuljettamiseen. Pidemmille reissulle putkirinkat sopivat hyvin, sillä makuualustan, teltan ja makuupussin voi kiinnittää ulkopuolelle helpommin kuin anatomisissa rinkoissa. Kahdesta putkirinkasta saa hätätapauksessa mallista riippumatta improvisoitua kelvolliset hätäpaarit.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Savotta Jääkäri XL
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (150)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Savotta Jääkäri XL + Side Pockets
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (43)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Eberlestock F1 Mainframe Pack
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Mystery Ranch Terraframe 3-Zip 50
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
В наличии на складе
Matkailurinkoissa kantolaitteen saa usein jemmattua rinkan sisään, jolloin kantolaitteen hihnat eivät jää jumiin lentokenttien liukuhihnoilla. Rinkan sisältöön on usein helpompi päästä käsiksi, sillä matkailurinkat eivät välttämättä aukea ylhäältä kuten tavalliset rinkat, vaan matkalaukun tavoin edestä.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey Farpoint 40
Специальная цена 127,20 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey Fairview 40 Womens
Специальная цена 127,20 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey Fairview 55 Womens
Специальная цена 143,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey Farpoint 55
Специальная цена 143,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
В наличии на складе
How to choose a backpack
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Упаковочные мешки»
Savotta Trinket Pouch - Hook back
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (144)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Упаковочные мешки»
Savotta Trinket Pouch - Standalone
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (104)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Упаковочные мешки»
Osprey Ultralight Packing Cube Set
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Упаковочные мешки»
Savotta Rolltop Stuffsack Mesh
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
В наличии на складе
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää.
Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Waterproof bags и т.п» Герморюкзаки»
Sea to Summit Ultra-Sil Dry Bag
Специальная цена начиная от 18,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Waterproof bags и т.п» Герморюкзаки»
Lowe Alpine Drysack
Специальная цена начиная от 12,72 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (35)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Waterproof bags и т.п» Водонепроницаемые чехлы»
Sea to Summit TPU Guide Accessory Case Waterproof
Специальная цена начиная от 18,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Waterproof bags и т.п» Водонепроницаемые чехлы»
Fidlock Hermetic Dry Bag Medi
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (14)
В наличии на складе
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon.
Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon.
Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (125)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Katadyn Befree Water Filtration System 1L Tactical
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (77)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl UltraPress Titanium 500ml
Специальная цена 175,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (129)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn Micropur Classic MC 10'000P 100g
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn Micropur Classic MC 1T
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn Micropur Antichlorin MA 100F
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
В наличии на складе
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Походные души»
Tactical Foodpack Outdoor Shower
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (125)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Влажные салфетки»
Sea to Summit Wilderness Wipes Compact
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (38)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Dish washing моющие средства»
Sea to Summit Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Сумки для туалетных принадлежностей»
Fjällräven Gear Pocket
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Дезинфицирующие средства»
Care Plus Clean - pro hygiene gel, 30ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Бальзамы для губ»
Duke Cannon Cannon Balm 140 Tactical Lip Protectant, SPF 30
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Солнцезащитный крем»
Care Plus Sun Protection Everyday Lotion SPF50+, 100ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
В наличии на складе
Päiväreppu
Monissa retkeilyyn suunnitelluissa päivärepuissa on kehittynyt kantojärjestelmä, useimmiten varustettuna lantiovyöllä. Päivärepuissa on yleisrepuista poiketen usein myös teknisiä ominaisuuksia, kuten nestesäiliön letkun läpivienti, kompressiokiristimet ja repun ulkopuoliset varustekiinnitysmahdollisuudet. Pidemmillä reissuilla on kiva, että on pieneen tilaan menevä päiväreppu pakattuna rinkkaan, johon voi ottaa mukaan päiväretken verran kamaa jos esimerkiksi pitää leiriä tietyssä paikkaa, josta käsin muodostelee päivittäin erilaisia päiväretkiä. Laadukas ja tarkoituksenmukainen päiväreppu on yllättävän tärkeä mukavuustekijä.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta Jääkäri M
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (370)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta Jääkäri S
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (167)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Fjällräven Kajka 35
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки, рюкзаки, сумки сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta Jääkäri M + Side Pockets
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (99)
В наличии на складе
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки для 2 человек»
MSR Hubba Hubba NX
Специальная цена 445,47 €
1.75 kg
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (308)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки для 2 человек»
Fjällräven Abisko Shape 2
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (76)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Бивуачные мешки и аварийное укрытие»
Carinthia Observer Plus
Специальное предложение 689,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки»
Helsport Valhall Outer Tent
Специальная цена начиная от 879,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
В наличии на складе
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks Frontline Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (335)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
Ticket To The Moon Original Pro Hammock
Специальная цена 103,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks DD SuperLight Frontline Hammock
Специальная цена 143,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (48)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock Explorer Deluxe Zip
Специальная цена 159,92 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.
Ideas for using a tarp
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
DD Hammocks DD Tarp 3x3
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (350)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
Hilleberg Tarp 20 XP
Специальная цена 456,75 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
DD Hammocks SuperLight Tarp
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (142)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
Bushmen Thermo-Tarp 3 x 3m
Специальная цена начиная от 67,40 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
В наличии на складе
Keitin
Keittimen valintaan vaikuttavat sen käyttöolosuhteet ja -tarve. Sulan maan aikan tehtävillä retkillä pärjätään hyvin joko kaasu- tai spriikeittimillä, mutta talviolosuhteissa, varsinkin jos majoitutaan yksinomaan ulos (teltta, laavu, loue), tarvitaan jo paineella toimiva tehokkaampia keittimiä. Hyvä retkikeitin menee pieneen tilaan, se on kevyt, vakaa ja kestävä, se on helppo huoltaa sekä siinä on hyvä tuulensuoja. Usean eri polttoaineen käyttömahdollisuus on myös hyvä ominaisuus. Huomioi myös risukeittimet ym.
How to choose a camping stove
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Принадлежности» Горелки»
Trangia Gas Burner Storm Trangia 25 & 27
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (175)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Газовые горелки» Походные горелки»
Primus Tupike Campfire Stove
Специальная цена 193,64 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Универсальные реле»
Primus Omnifuel II With Bottle
Специальная цена 174,89 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Газовые горелки» Насадки-горелки на газовые баллоны»
Jetboil Flash 2.0 PCS 1.0L
Специальная цена 118,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (228)
В наличии на складе
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Mammut First Aid Kit Pro
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Care Plus First Aid Kit - Waterproof
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
В наличии на складе
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Care Plus First Aid Kit - Basic
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Mammut First Aid Kit Light
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
В наличии на складе
Вас также может заинтересовать
Heat Experience – Warmth from the North
Heat Experience brings warmth exactly where it's needed most.
Founded in Norway in 2016, Heat Experience is dedicated to designing and manufacturing battery-heated clothing and accessories that keep users warm even in Arctic conditions. Whether you're ice fishing, in a hockey are...
Find your perfect Primus stove: The complete selection guide
Choosing the right stove can make all the difference on your outdoor adventures. Whether you're a solo hiker, a group camper, or an expedition adventurer, Primus offers a range of stoves to suit your needs. Here's a guide to help you decide—and a special spotlight on the innovati...
How to choose the right Fjällräven backpack
Selecting the right backpack is key to comfortable and efficient outdoor adventures. Here's a quick overview of Fjällräven's most popular backpack series to help you find the perfect companion for your journeys:
Kajka Series
Best for: Long hikes, even with heavier loads.
Featu...